Hillasuolla kaikki on toisin
Tämä kiinnostavaksi osoittautunut teos meinasi mennä vallan ohi, mutta sain onneksi suosituksen luotettavalta taholta. Kirjan kirjoittajat ovat kaksi ystävystä, joiden ystävyyden kulmakiveksi on noussut jokavuotinen hillanpoimintamatka Itä-Lapin soille. Suolla on mahdollista avautua asioista, jotka ”hävettävät, hankaavat tai riemastuttavat”. Tuloksena on monipuolinen esseekokoelma, jonka tekstit ponnistavat lappilaisesta suoluonnosta moniin suuntiin. Esseet lähtevät perusteista. Miten suo ja Lappi näyttäytyvät suomalaisessa mytologiassa ja Kalevalassa? Millainen kasvi ystävysten himoitsema hilla oikeastaan on? Näiden peruskysymysten äärellä ei kuitenkaan viivähdetä pitkään. Näkökulma laajenee. Suot ovat Suomen luonnon perustaa, mutta harvaa luontotyyppiä on Suomessa niin paljon vihattu ja väheksytty kuin suota – ja hävitetty, sillä soitahan on Suomessa ojitettu aivan ennätystahtia. Kymmenet tuhannet kilometrit ojia ovat valuttaneet suot kuiviksi. Karhun kohtaaminen vie Kati Saoneginin sukujuuriensa äärelle. Sukunimi on jäänyt suomentamatta ja viittaa Venäjälle: suku on Petsamosta kotoisin. Ukin äiti taas paljastuu yllättäen kolttasaamelaiseksi ja ukki siten puoliksi koltaksi. Tästä saadaan hyvä syy käsitellä toisaalta saamelaisuutta, toisaalta Suomen osana jonkun aikaa ollutta ja sitten menetettyä Petsamoa. Suolla päästään isojen asioiden äärelle. Saoneginin ”Kun taiat eivät tepsi” on voimakas teksti, lapsettomuuden kipua käsittelevä kirjoitus siitä, miten pyhän kokemus, halu uskoa taikoihin ja enteisiin törmäävät realiteetteihin ja rationaaliseen maailmankuvaan. Niina Kivilä taas kirjoittaa ”Ovi lukkoon”-esseessään omasta hillahulluudestaan ja äitinsä mielisairaudesta. Siitä, miltä tuntui, kun eno soitti ja kertoi äidin siskon menehtyneen. Pitäisi äidin nimissä saada hautajaisiin kukkavihko. Tästä tädistä Kivilä ei ole koskaan ennen kuullut, sillä täti suljettiin laitokseen loppuelämäkseen jo lapsena, ja vaiettiin tyystin. Kuolemakin sopii hienosti suolla käsiteltäväksi. Hillasuolla kaikki on toisin on hieno esseekokoelma, joka nousee kosteista hetteiköistä upeaan kukoistukseen. Tällä hillasuolla ei tarvitse katsella raakileita, sato on Itä-Lapin kesän auringonpaisteen huolella kypsyttämää.