Varsin tiivistä tavaraa, mutta tämä olikin kirjoitettu elokuvaksi. Lähtöskenaariona on saksalaisten vankileiri miehitetyssä Ranskassa sodan aikana. Kostoksi levottomuuksista saksalaiset ampuvat leirin kolmestakymmenestä miehestä joka kymmenennen. Miehet saavat itse valita, kenet ammutaan. Uhrit arvotaan ja rikas asianajaja Chavel saa kohtalokkaan arvan. Eräs miehistä suostuu kuitenkin ottamaan vastaan Chavelin arvan, jos Chavel luovuttaa koko omaisuutensa miehen perillisille.
Asetelma on kutkuttava. Kirja jatkaa sitten tapahtumilla sodan jälkeen, kun Chavel on vapautunut vankileiriltä ja palloilee ympäriinsä huomattavasti osattomampana kuin aikaisemmin. Greene rakentaa tarinan lopun alun veroisesti. Mainio, ajatuksia herättävä, tiivis tarina.
Kirjasta löytyy myös esipuhe, jossa Greene kertoo käsikirjoitusten vaiheista. Kymmenes mies katosi MGM:n arkistoihin vuosikymmeniksi ennen julkaisuaan. Green esittelee myös lyhyesti erään toisen idean, josta ei tullut kirjaa, ja pidemmin kolmannen, josta myöhemmin muotoutui Miehemme Havannassa. Nämä olivat oikein hauska lisä.