Cover 6

Miehen kuolema

Miehen kuolema: Pohdintoja maskuliinisuudesta

Tarpeellinen kirja, miesnäkökulmaa #metoo-keskusteluihin ja toksiseen maskuliinisuuteen tarvitaankin. Brander käsittelee mieheyttä monista näkökulmista, pitkälti kriittisesti (ja törmännee melko pian kritiikkiin, jossa kyseenalaistetaan sanottujen sijasta pääasiassa Branderin miehuutta).

Olen samaa sukupolvea kuin Brander, mutta en ihan täysin tunnista omaa maailmaani tästä. Brander toki kärjistää ja provosoi osin tarkoituksellakin, mutta kuvaa myös eri maailmaa kuin omani. Iso tekijä lienee se, miten olen aikoinaan jättänyt kaikenlaisen yöelämässä juoksemisen aika vähälle ja vakiintunut aikaisin.

Oma teesini on, että peruskoulun jälkeen mies voi välttyä väkivallan maailmalta, kun jättää armeijan käymättä, ei seuraa joukkueurheilua eikä ole osallisena alkoholikulttuurissa. Siinä on nähdäkseni keskeinen ero miesten ja naisten välillä: mies voi vaikuttaa kokemaansa väkivallan uhkaan helpommin kuin nainen.

Koulumaailman kuvaus varsinkin on kuitenkin osuvaa ja tunnistettavaa, ja valitettavasti tunnistan sen edelleen nykypäivän koulumaailmasta. Pojat altistuvat koulumaailmassa väkivallalle ja kaikenlaiselle urpoilulle yhä liikaa; johan se alkoi esikoulussa, jossa ryhmän raivopää kuristi poikaani.

Kannattaa siis lukea, miesten ja naisten, mutta sillä varauksella, että ei tämä nyt ihan jokaisen miehen maailmaa koko aikaa kuvaa. Branderin kirjoitustyyli on myös aika akateemisen korkealentoinen paikkapaikoin, mikä saattaa karkotaa joitain lukijoita, joille kirjan sisältö sinänsä tekisi hyvää.

March 8, 2020