Ottaisit käteni, kummallista

Suomenruotsalainen Catharina Gripenberg (s. 1977) on runoilija, jota kehutaan kansiliepeessä yhdeksi Pohjoismaiden kiinnostavimmista nykylyyrikoista. Ainakin hänen runoutensa on kovasti palkittua. Tämä Ottaisit käteni, kummallista voitti Tanssiva karhu -palkinnon vuonna 2007 ruotsinkielisenä (Ta min hand, det vore underligt, Schildts 2007), Kristiina Lähde suomensi sen sittemmin kokonaisuudessaan.

Moniosainen kokoelma liikuskelee kirjallisten ja mytologis-uskonnollisten aihepiirien ympärillä. Ensimmäinen osa käsittelee Edith Södergrania, myöhemmistä osioista löytyy kreikkalaisen mytologian muodonmuutoksia, Virginia Woolfin ja Robert Walserin kaltaisia kirjallisia hahmoja ja uskonnollista puheenpartta.

Hankaluuteni suomenruotsalaisen runouden parissa jatkuvat. Gripenberg ei ole yhtä etäällä merkityksistä kuin Eva-Stina Byggmästar eikä yhtä kryptisen läpitunkematon kuin Peter Mickwitz, mutta ei tämä silti minulle auennut riittävästi. Tai aukeni ja aukeni, en vain oikein saanut otetta Gripenbergin runokielestä.

“Eläkäämme”-osion keskustelu jumalanpalvelusliturgian kanssa sentään huvitti:

Uskomme häneen joka syntyi, eli, kuoli ja haudattiin.
Asteli ulos äidistä, ruumiseen, maahan.
Astui jaloilleen, yli maan
pöytätapoihin, kohti tulevaistaan.
Keittiöstä kylpyhuoneeseen, eteisestä olohuoneeseen,
makuuhuoneesta apukeittiöön, eli, jne.
Astui pihalle. Ja sanoi: “Kun mennään mennään, kun jäädään jäädään.”

...Ja on sieltä tuleva
pyhäin yhteydelle
rakennetaan pyhempi yhteys
ja pyhemmälle yhteydelle
rakennetaan pyhin yhteys
ja sen päälle rakennamme
tuiki tavallisen yhteyden. Mutta!