Amelian luut

Lentäjä Amelia Earhart oli kuuluisa lentäjä, naisten lentämisen edelläkävijä ja kaupallisen lentoliikenteen edistäjä. Earhart yritti vuonna 1937 lentää ensimmäisenä naisena maapallon ympäri, mutta Earhart ja hänen navigaattorinsa Fred Noonan katosivat jossain Tyynellämerellä.

Earhartin kohtalosta on monia teorioita: yksinkertaisin selitys on jonkinlainen navigointivirhe, jonka johdosta Earhartin kone putosi mereen ja upposi, mutta monia muitakin teorioita, myyttejä ja jopa salaliittoja on esitetty. Erään teorian mukaan Earhartin luut on löydetty Nikumaroro-saarelta. Tästä löydöstä nimensä saanut Minna Mikkosen romaani Amelian luut sijoittaa Earhartin viimeiset hetket yksinäiselle saarelle, jossa Earhart odottaa pelastajia, jotka eivät koskaan saavu.

Earhartin lisäksi romaanissa päästetään ääneen muitakin tahoja. Epämääräisessä lumettomassa tulevaisuudessa Puutarhuri istuttaa puita ja innostuu kasvattamaan lunta. Kuvataiteilija puolestaan rakentaa Musta Laatikko -installaatiota, johon hän aikoo kadota. Puutarhuria ja Kuvataiteilijaa yhdistää Routa, joka tekee epämääräisiä muuttotoimeksiantoja ja nauhoittaa huomioitaan talteen.

Tämä on erikoinen kirja. Mikään Earhart-elämäkerta Amelian luut ei ainakaan ole, Earhartin elämä on vain osa teosta. Kytkös Earhartin ja kirjan muiden tarinoiden välillä tuntuu alkuun vähän epäselvältä, mutta onhan niissä yhdistäviä teemoja. Tyylillisesti kirja on jotenkin vähän viileän etäinen; Routa voisi hahmona olla karannut Maarit Verrosen kirjoista, tämä kuvasto tuntuu jotenkin hyvin samankaltaiselta kuin monissa Verrosen kirjoissa.

Eeva Klingbergin haastattelussa Mikkonen kertoo kirjan syntyprosessista. Teoksen lähtökohdat ovat taideryhmän kirjoitusharjoituksissa syntyneet Kuvataiteilija, Puutarhuri ja Routa, jotka sitten saivat seurakseen yksinäisen Earhartin. “Mielessäni alkoi elää kuva Ameliasta kävelemässä hiekalla. Mietin, mitä liikkuu maahan pakotetun lentäjän mielessä hänen elämänsä viimeisinä päivinä.”

Amelian luut on kiinnostava teos, joka käsittelee katoamista ja poissaoloa. Minut teos jätti lopulta ehkä hiukan etäälle, yhteys eri tarinoiden välille ei ihan täysin syntynyt. Tarinalla oli kuitenkin hetkensä, joten kyllä se lukea kannatti.