Ei mikä tahansa metsä

Vanha luonnonmetsä on kovin paljon muuta kuin metsäteollisuuden tarpeita palveleva puupelto, jossa kaikki puut ovat samaa lajia ja yhtä nuoria. Tällaisten luonnonmetsien ja niiden lajikirjon puolesta puhuu luonnonystävä Aura Koivisto. Ei ole yllätys, että Metsähallitus ja metsästäjät saavat kuulla kunniansa, kun Koivisto vie lukijan luonnonmetsiin.

“Hyvä kanootti, pari heimoni lumikenkiä, majavani, perheeni ja kymmenentuhatta neliömailia erämaata”, sanoi Harmaa Pöllö eli englantilainen Archibald Belaney tarvitsevansa ollakseen onnellinen. Ehkä Suomi on vähän eri juttu kuin Kanada, mutta tällaista erämaapaljoutta lähellekään ei pääse Suomessa. Kymmenentuhatta neliömailia on noin 25 000 neliökilometria ja suurin yhtenäinen erämaalue Suomessa on hieman alle 3 000 neliökilometrin kokoinen. Vähiin on Suomessa erämaa käynyt. Kainuussakin, joka nyt sentään tuntuu täältä etelästä katsottuna syrjäseudulta, suurimmat yhtenäiset suojelualueet ovat 70 neliökilometrin luokkaa.

Koivisto on vankkumatta luonnon ja tiedon puolella. Tieto tuo luonnon tutummaksi ja hälventää esimerkiksi eläimiin ja luonnonilmiöihin liittyviä pelkoja. Tuttuihin eläimiin ja ilmiöihin on myös vaikeampi suhtautua vain hyödynnettävinä resursseina.

En tiedä, kuinka paljon lopulta itse haluan luonnonmetsissä samoilla. Nautin kuitenkin suuresti siitä, että pieni lähimetsämme on suojelualuetta, jolta ei kaatuneita puita kerätä pois. Puusto on monen ikäistä ja monilajista. Tätä lajien kirjoa haluaisin suojeltavan muuallakin. Kadonnutta lajikirjoa on hyvin vaikea, jos ei mahdotonta saada takaisin, joten nyt jos koskaan olisi aika tarttua suojelutoimiin kunnolla. Etenkin Etelä-Suomen vähät arvometsät olisi syytä suojella pikimmiten.

Toivottavasti tämäkin kirja tavoittaisi myös niitä lukijoita, joille aihe ei ole itsestään selvä. Se tavallinen vaarahan on, että kirjaa lukevat vain metsänystävät, eikä se tavoita niitä, joille viesti olisi tärkein saada välitettyä.