Eksymisen kenttäopas

Rebecca Solnit tuli minulle – kuten varmasti monille muillekin – tutuksi Miehet selittävät minulle asioita -esseekokoelmastaan ja miesselittäminen-käsitteen lanseeraajana. Solnit on toki kirjoittanut paljon muutakin. Se nähtiin jo edellisessä esseekokoelmassa ja nyt tässä uudessa kokoelmassa aihepiiri laajenee entisestään.

Kantavana teemana on eksyminen ja hukassa oleminen, monenlaisissa merkityksissä aina konkreettisesta eksymisestä erilaisiin epävarmuuksiin, muistoihin ja henkilökohtaisiin kokemuksiin. Materiaalin kirjo on laaja, omista muisteluista (jotka tuovat syystä tai toisesta kovin mieleen Lucia Berlinin) kirjallisuuteen, musiikkiin ja kuvataiteisiin.

Muiden esseiden välissä on neljä Siniset etäisyydet -tekstiä, joissa käsitellään sinistä: sitä kuinka taidemaalarit löysivät siniset etäisyydet, siniseen rakastunutta Yves Kleinia, blues-musiikkia ja amerikkalaisten alkuasukkaiden vangeiksi jääneitä eurooppalaisia.

Solnitin teksti on älykästä, ajatuksia herättävää ja hyvää pohdiskelunaihetta. Se on omakohtaista, henkilöhistoriaa ja oman suvun taustaa luotaavaa, mutta löytää yhteyksiä ulkomaailmaan, kulttuuriin ja historiaan laajemmin. Siitä välittyy Solnitin syvä kiinnostuneisuus monenlaisia asioita kohtaan ja laaja lukeneisuus.

Eksymisen kenttäopas on melko lyhyt ja tiivis kirja, mutta ei mitään aivan helppoa luettavaa. Teksti vaatii paneutumista, mutta palkitsee lukijan.