Hetkenä minä

Satu Erran (s. 1979) esikoisrunokokoelma Hetkenä minä osui tielleni kirjallisuusanalyysikurssin myötä. Luennoitsija käytti erästä kokoelman runoa havainnollistamaan puhujuutta runoudessa ja toinen kokoelman runo on tarjolla analysoitavaksi. Oli siis tarpeen perehtyä laajemmin, mistä tässä on kyse.
Erra on tosiaan ensimmäistä kertaa asialla, kustantajanaan runouden alalla ansioitunut Poesia. Kokoelma löi siinä määrin läpi, että se oli Helsingin Sanomien esikoispalkinnon ehdokkaana.
Hetkenä minä jakaantuu viiteen osioon, joiden lisäksi lopusta löytyy vielä ”Oikaisuja”. Heti ensimmäisen osion ensimmäisessä runossa esitellään ”hän”: ”Hymyillessään hän näyttää siltä kuin pitäisi jostakin kiinni hampaillaan”. Tällainen vähän epämääräinen kuvailun kohde tai puhuja esiintyy runoissa taajaan. Myös puut esiintyvät runoissa usein. ”Jokainen tuntee / puun joka on enemmän puu kuin muut puut”. 
Erra pudottelee tekstiä sivuille kepeän leikkisästi. Välimerkitys on laihanpuoleista, mutta rytmiä ja rakennetta luodaan tyhjällä tilalla, sisennyksillä ja sen painavampia ovat sitten huutomerkit ja pisteet, missä niitä esiintyy.
Kielessä on myös aukkopaikkoja, poisjätettyjä asioita, kieliopillista rikkonaisuutta. Havainnointia, joka valuu välimerkittä ja muodostaen monella tavalla avautuvia rakenteita. Vaikka tähän tapaan:

Sitten sulaa talven poski lipuu selälle
uppoaa kummaa uppoamista ja pinnan nousua
kohti saarettomuutta ettei ole rantoja eikä näkymiä

Hetkenä minä

”puhun minusta enkä silloin voi olla puhumatta itsestäni

Hetkenä minä