Johdatus kirjallisuusanalyysiin

Mitä kirjallisuus on ja miten sitä analysoidaan? Näitä kahta pientä kysymystä Johdatus kirjallisuusanalyysiin lähtee purkamaan auki. Tieteellinen teos on tarkoitettu ensisijaisesti kirjallisuudentutkimuksen oppikirjaksi, mutta kyllä tähän kirjaan voi tarttua kuka tahansa kirjallisuuden syvemmästä käsittelystä kiinnostunut lukija. Kirja lähtee sen verran perusteista, että ainakin lukiopohjalta sen pitäisi olla ymmärrettävissä.    ”Kirjallisuus” kuuluu niihin käsitteisiin, joista jokaisella on varmasti jonkunlainen intuitiivinen käsitys, mutta joiden täsmällinen määrittely on hyvin vaikeaa. Lisähankaluuden tuo se, että se, mitä kirjallisuudella on kulloinkin ymmärretty, on vaihdellut aika lailla vuosisatojen aikana. Johdatus kirjallisuusanalyysiin rajaa tarkastelun länsimaisen kirjallisuuden sisälle; se, mitä kirjallisuudella on muualla maailmassa tarkoitettu, onkin kokonaan oma asiansa.    Kirjallisuus voidaan rajata tarkoittamaan kirjoitettua kieltä – mutta entä sitten äänikirjat? Onko elokuva kirjallisuutta, jos näytelmät ovat? Toinen kriteeri on fiktiivisyys, mutta tokihan kaunokirjallisuuden laitamilla on monenlaisia ei-fiktiivisiä kirjallisuuden muotoja, kuten esseet ja ei-fiktiiviset kirjat, jotka eivät kuitenkaan ole tietokirjallisuutta. Puhumattakaan sitten esimerkiksi historiankirjoituksen tarinallistumisesta. Lopulta kirjallisuudella pitäisi olla esteettinen funktio, mutta onko sekään kaikessa kirjallisuudessa sitten olennaista.    Kertomakirjallisuutta tarkasteltaessa voidaan todeta, että kyse on siitä, miten tekijä kommunikoi vastaanottajien kanssa tekstin välityksellä, eli esittämällä kertomuksen. Luonnollisesti modernissa romaanissa itse kertomus voi olla aika pienessäkin osassa. Muutenkin teosta on syytä tarkastella monipuolisempana kokonaisuutena kuin vain siinä, millainen kertomus kerrotaan. Mutta se on hyvä alku! Päästään siis perusasioihin, kuten aiheen, teeman ja motiivin käsitteisiin, henkilöihin, ympäristöön, juonenrakennukseen ja niin edelleen. Kirjallisuudenhistoriaakin käydään läpi, niin että lukijalle muodostuu jonkinlainen käsitys kertomakirjallisuuden historiasta antiikin eepoksista postmoderniin romaaniin.    Runouden käsittely aloitetaan antiikista ja edetään keskiajan läpi nykyaikaan. Sitten pureudutaan runouden piirteisiin. Ensin käsitellään rytmi, alkaen perinteistä: jos olet koskaan miettinyt, mitä ovat jambit, trokeet, daktyylit ja anapestit, kreikkalaiset runomitat käydään läpi vallan riittävällä perusteellisuudella. Rytmeistä ja riimeistä siirrytään kuvallisuuteen ja esitellään tavallisimmat kielikuvat: symbolit, allegoriat, metaforat, metonymiat ja niin edelleen. Lopuksi käsitellään vielä runon puhujuutta: kuka puhuu ja kenelle? Runsaat esimerkit edistävät ymmärrystä hyvin.    Draamaosastolla esitellään teatteria instituutiona ja historiaa jälleen kerran antiikista ponnistaen. Draaman analyysissä esitellään draamalle ominaisia käsitteitä, kuten näytelmän rakennetta, juonen toteutusta, henkilöhahmoja, dialogeja, monologeja ja aikaa ja paikkaa. Myös modernia draamanjälkeistä teatteria esitellään.    Analyysi, joka tähtää muuhun kuin teoksen monimutkaisen kokonaisuuden ymmärtämiseen, jää aina jossakin mielessä vajaaksi. Varsinaisesta kirjallisuusanalyysistä onkin kysymys vain silloin, kun analyysissä tähdätään teoksen kokonaisvaltaiseen ymmärtämiseen ja tulkintaan. Tämän saavuttaminen edellyttää muutakin kuin analyysikäsitteiden käyttöä, vaikka niillä onkin oma roolinsa analyysin tekemisessä.    Kirjallisuusanalyysi on kiinnostava ala. Muistan, miten takkuista runoanalyysien tekeminen minulle lukiossa 25 vuotta sitten oli. Kun tein kirjallisuustieteen opintoja yliopistossa 20 vuotta sitten, olin edelleen varsin kuutamolla. Nyt parikymmentä vuotta ja parituhatta luettua kirjaa myöhemmin alkaa tuntua siltä, että osaan jostain ehkä jotain sanoakin. Olen myös sisäistänyt sen viisauden, että kirjallisuusanalyysissähän saa sanoa oikeastaan ihan mitä tahansa, kunhan sen pystyy perustelemaan kohdetekstillä.    Johdatus kirjallisuusanalyysiin on mainio perusteos aiheesta. Ei tästä aiheesta suomeksi taida kovin monia muita perustason oppikirjoja ollakaan. Vähän kuivakkaa luettavaa tämä on, mutta aika harva oppikirja ylipäänsä onnistuu olemaan todella kiehtovaa, mukaansatempaavaa tekstiä. Tässäkin on pitänyt käsitellä varsin laajoja aikavälejä ja historiallisia näkymiä. Kerralla luettuna tämä jättää pään herkästi vähän pyörälle, mutta tulen varmasti palaamaan teoksen pariin siinä vaiheessa, kun nyt suorittamallani kirjallisuusanalyysin kurssilla tulee aika laatia novelli- ja runoanalyysit.