Kiitos harhaluuloista

Eila Pennanen (1916–1994) oli suomalaisen kirjallisuuskentän suuria nimiä, monipuolinen kirjailija, suomentaja, esseisti ja kriitikko. Myös runoilija, sillä Pennasen laajaan tuotantoon mahtuu myös yksi runokokoelma. Kiitos harhaluuloista ilmestyi vuonna 1970, juuri ennen Pennasen päätyönä pidetyn Tampere-trilogian ensimmäistä osaa Himmun rakkaudet. Sitä tässä runokokoelman toisen painoksen kansiliepeessäkin mainostetaan.

Kokoelman ensimmäinen osio kuvaa mökillä olemisen iloa, kaukana kaupungin melusta, tekemättömistä ja varsinkin tehdyistä töistä. Kaukana rakkaudesta, “parantumattomasta taudista”. Siitä päästäänkin sujuvasti kokoelman toiseen osaan, jossa katse kääntyy rakkauteen. Rakkaus näyttäytyy tämän osan sivuilla monessa valossa, mutta usein vähän negatiivisessa valossa. Yksipuolisena, menneenä, “kiitos että sain rakastaa sinua”. Osan lopusta löytyy kuitenkin tämä huikaiseva helmi:

En halua tietää millainen ‘olet'
Haluan vain,
ja muutakin, ja muutakin,
ja hyväilyt, ja käden otteen
hiuksissani, ja epäselvän,
herttaisen muminan, ja likinäköisen
hymyn, ja muutakin.

Himmun rakkauksien

“Avuttomuudessani / etsin syitä, / yritän selittää, / lakaisen puhtaiksi hulluuteni kaikki askelmat. // Mitä minä löydän / vuosikymmenien / lumen alta?”

“Kuvitelma, elätkö vielä? / Naivismini syvyyksistä minä huudan sinua.”

Kiitos harhaluuloista

Himmun rakkauksista

Tuntematon ihminen
ja hänen jähmeä pelkonsa.
Rakkaudella ei ole paljon mahdollisuuksia.
Ihmekö sitten että puhutaan niin hartaasti
asennoista.