Kunnes tapamme taas

Viime vuonna ilmestynyt vampyyritarina Kenties tapan sinut vielä teki monta juttua hyvin: tiiviiseen määrään sivuja oli mahdutettu vetävä tarina, jossa pääosassa oli freesi e-urheilusta innostunut amispoika ja kaikkiaan raikas ote vampyyritarinoihin. Tarina jäi auki, mutta saa nyt jatkoa.    Pääosassa on tällä kertaa 17-vuotias Roope, joka sattui onnettomasti kuolemaan. Onneksi vampyyri Nora oli lähettyvillä ja pelasti Roopen hengen muuttamalla tämän vampyyriksi. Vai pelastiko? Onko verenhimoinen epäelämä elämisen arvoista? Etenkin kun se tarkoittaa kaikkien läheisten hylkäämistä. Mikä pahinta, veriruokailu tuottaa hienoisia vaikeuksia verikammosta kärsivälle Roopelle.    Roopen uudessa elämässä on siis reippaasti totuttelemista. Ikävä äitiä ja kaksossiskoa kohtaan on kova. Toisaalta suhde parasta ystävää Aleksia kohtaan on hieman koetuksella, Aleksilla kun oli osansa Roopen muuttumisessa vampyyriksi ja verenhimo ja intohimo sekoittuvat toisiinsa Roopen suhteessa Aleksia kohtaan – on ihan okei olla homo, vakuuttelee Nora, mutta mistäpä 17-vuotias Roope tietäisi, mitä oikeastaan on, kun on koko vampyyriksimuuttumisasiakin ihan käsittelemättä.    Kunnes tapamme taas on edeltäjänsä tavoin sujuva kirja. Sen lukee äkkiä, sillä sivuja on vain 144, mutta hyvä niin – näin tällä kirjalla on paremmat mahdollisuudet tavoittaa myös lukijoita, jotka eivät välttämättä paksumpaan kirjaan tarttuisi. J. S. Meresmaan teksti on edelleen selkeää, hyvin juoksevaa ja miellyttävää lukea. Näitä vampyyrikirjoja on helppo suositella yläkoululaisille moneen lähtöön.    Tarina jää vielä reippaasti kesken, eli eiköhän sarja jatku vielä ainakin yhden osan verran. Odotan mielenkiinnolla, millaisia juonenkäänteitä seuraavassa osassa on luvassa.