Kuuntele, romantiikkaa

Parin vaihtelevasti vastaanottamani kokoelman jälkeen yritän vielä päästä kiinni Eino Santasen runouteen. Nyt on vuorossa esikoiskokoelma Kuuntele, romantiikkaa vuodelta 2002. Se alkaa lupaavasti, ensimmäiset runot vaikuttavat varovasti puhuttelevilta. Aika pian sävy kuitenkin vaihtuu: ollaan taas siinä kulmikkuudessa, jota olen Santasen kokoelmissa ennenkin vierastanut.    Paikoin Santanen osuu kyllä hyvin. “Eläintarhassa on eläimiä vapaina ja vangittuina. Pieniä eroja.” Nimetön proosarunotykitys maanjäristyksistä, matalapaineista ja maanmiehistä on hurjan vimmaista tekstiä. Tässä on totisesti jotakin:   

Tätä edeltävää matalapainetta, eloonjääneitä, iltapäiväisiä lauseita, ikäluokkien kohortteja jotka etenevät tätä katua päivittäin; tätä edeltävää fysiikkaa, koiria kirjavine palloineen ja luineen, puolipilvistä räntäsadetta ja erityistä piinaavaa mekaniikkaa. Junia. Lentokoneita. Uppoavia laivoja. Viime vuosisadan keksintöjen jylisevää sinfoniaa korvissamme: hysteeristä lentopelkoa, belgialaisia, kaikkien niiden vehkeiden ääniä; Verdun, Somme, shrapnellien tähtiä liekkeinä kauppalan yllä. Aikamerkkien kiihkoa, leikkeleiden ”turhaa kuolemaa”... Hotkaisuja-totuutta-rautaa, kimpaleittain balsamoitua lihaa ja maannielemiä eloonjääneitä. 

Silja Järventausta

“Ostin toriämmiltä luoteja. / Lintui osui päähäni keskellä toria.”