Matkalla... jossakin päin kirjamaailmaa

Pekka Vartiainen on kirjallisuustieteen dosentti. Tässä teoksessa luvataan matkantekoa kirjallisuuden parissa, flanöörin elkein. Kansi viittaa teoksessa mainittuun Caspar David Friedrichin maalaukseen Vaeltaja sumumeren yllä, jossa kulkija tähyää sumusta esiin nousevia vuorenhuippuja. Tässä tapauksessa vuoret ovat kirjoja, joiden välillä vaelletaan.    Millaisia Vartiaisen matkan kiintopisteet sitten ovat? Ensimmäisessä esseessä lähdetään Evelyn Waugh'nMennyt maailma -romaanista ja käsitellään Matti PulkkisenRomaanihenkilön kuolemaa, silloin ja nyt. Miltä 1980-luvulla kohahduttanut teos vaikuttaa 2020-luvulla?    Joseph ConradinPimeyden sydän ja Raymond Carver saavat omat esseensä, Carverin yhteydessä puhutaan myös Robert Altmanin elokuvasovituksesta. Marlowin matkakertomuksen vastaanottoa Vartiainen käy läpi huolella, samoin Altmanin Oikopolkuja-elokuvan  ja Carverin novellien välisiä eroja.    Vaeltaja sumumeren yllä -taulu nousee esiin Matti Yrjänä Joensuuta ja tämän Harjunpää-kirjoja käsittelevässä esseessä, jossa pohdiskellaan Harjunpään merkitystä rikoskirjallisuuden ja ”oikean” romaanin välisen matkan tekijänä.    Ainoana naisena esseen arvoiseksi on katsottu Tove Jansson, jonka osalta tarkastellaan muumien taloudellista merkitystä. Vartiainen lähtee vuonna 1995 julkaistusta lehtijutusta, jossa muumibuumille kaivattiin jo uutta verta. Naantalilaisena Vartiaisella on luonnollisesti mielipiteensä Muumimaailmastakin.    Marcel Proustiinkin päästään. Vartiainen pääsee kehuskelemaan vihdoin vuonna 2019 suorittamallaan luku-urakalla: kyllä hänkin on Proustinsa nyt lukenut, ja kylläpä olikin kokonaisvaltainen lukuelämys! Proustista päästään luontevasti Knausgårdiin ja Päätaloon.    Muuten Vartiaisen aiheet ovat minulle tuttuja, mutta Markku Lahtela oli uusi nimi. Ei sinänsä ihme; Lahtela teki itsemurhan samana vuonna kun minä synnyin. Lahtelan mutkikas, kokeellinen ja rajojarikkova kirjallisuus ei ole jäänyt sillä tavalla elämään, että minä olisin siitä kuullut. Vartiaisen kuvaus Lahtelan urasta ei erityisemmin lukuhaluja herätäkään.    Lopussa on vielä esseen verran kauhukuvien maalailua kirjan uhanalaisesta tulevaisuudesta lukutaidottomuuden, digimuotojen ja tekoälyn puristuksessa. Se ei varsinaisesti erityisen tuoreita näkemyksiä esittele; tätä kauhistelua on saanut lukea muutenkin tarpeeksi.    On pakko myöntää: Matkalla... on hieman pettymys. Ensimmäinen harminaihe on sen käsittelemän kirjallisuuden sukupuolijakauma. Sinänsä on kai odotettavissa, että tällaisessa kirjassa kirjoitetaan lähes yksinomaan miehistä; katsotaanko naisista kirjoittamisen olevan sitten naisille sopivaa puuhaa vai mistä moinen yksipuolisuus, mutta kyllä se kirjasta tylsemmän tekee ja tuntuu tässä ajassa kovin vanhanaikaiselta. Onneksi minulla on vastapainoksi Suurteoksia 2 -esseekokoelma odottamassa lukuvuoroaan!    Vartiaisen tyyli on muutenkin vähän akateemisen kuivahko. Sinänsä hän kuvaa esimerkiksi teosten aikalaisvastaanottoa ansiokkaasti ja nojaa akateemiseen tapaan lähteisiin selkeästi. Paikoin ehkä kaipaisin voimakkaammin Vartiaisen omaa näkemystä: hän selostaa pitkällisesti muiden tulkintoja ja luentoja, mutta mitä hän itse ajattelee?    Epäilemättä Matkalla... jossakin päin kirjamaailmaa on kiinnostavimmillaan silloin, kun Vartiainen käsittelee jotain itselle merkityksellistä teosta. Silloin näistä näkemyksistä saanee enemmän irti. Minulle ei valitettavasti sellaisia osumia kohdalle tullut, eikä Vartiainen erityisemmin onnistu lukuhaluakaan herättämään. Tällaisia teoksia luen pääasiassa kahdesta syystä: saadakseni uusia näkemyksiä tuttuihin kirjoihin tai löytääkseni uutta luettavaa. Matkalla... ei valitettavasti tällä kertaa osu kumpaankaan tarpeeseen, eikä ole itsessään riittävän säkenöivää kirjallisuutta.