Mrs. Dalloway

A book that is almost entirely description and no plot, written in a stream-of-consciousness style; in short, my ultimate snooze-fest. There were times this weekend when I felt open to description that served no purpose, to simply have a picture painted in my mind, and at these times I liked the book. The rest of the weekend I was more my normal self, wanting a story that would grab me and whisk me away, and at these times I was bored with the book. Glad to have read it in case it comes up sometime in my life, and that's about the best feeling I can muster for this book.

I'm a classics fan but I've never been particularly drawn to Virginia Woolf. I picked up a copy of Mrs. Dalloway because the cover was pretty. I hadn't the faintest idea what it was about. When the Audrey app chose this as one of their listen-alongs, I figured now was as good a time as any to read it. 

Some classics are wasted on people... this one was wasted on me. I wanted to like it so much given the time it was written and the portrayals of PTSD and mental health disorders. By the time I got to this point, I was painfully bored and cared nothing about the characters. Personally, it was not a good time to read it, either. 

Whether it's a matter of the wrong place, the wrong time, or the book itself, it wasn't for me. I know I'm in the minority here but even lively discussion couldn't draw me in. It only made me ask if I was really listening to the same book as everyone else. 

Instagramissa keväällä pidetty Kevät Virginian kanssa -kimppaluku kannusti Virginia Woolfin kirjojen pariin. Tartuin itsekin Woolfin kevyempiin teoksiin ja esseisiin jo keväällä, mutta pidempi romaani sai odottaa vuoroaan pitkälle kesään. Valintani kohdistui Mrs. Dalloway -romaaniin vuodelta 1925, joka on Woolfin keskeisistä romaaneista ainoa, jota en ole vielä lukenut.
Vuonna 1925 ilmestynyt Mrs. Dalloway on yhdenpäivänromaani, joka kuvaa yläluokkaisen Clarissa Dallowayn elämää Lontoossa maailmansotien välisenä aikana. Rouva Dalloway järjestää illalla seurapiirijuhlat, valmistautuu niihin ja lopulta juhlat tapahtuvat. Juoneltaan kirja on hyvin yksinkertainen, mutta sen kansien välistä avautuu näennäistä juonenkulkua laajempi näkymä aikakauden maailmaan.
Kirja ei ensinnäkään kerro pelkästään rouva Dallowaysta, vaan tarinaan kietoutuu muitakin ihmisiä. Lontooseen palaa pitkään Intiassa aikaansa viettänyt Peter Walsh, jonka kanssa avioitumista rouva Dalloway harkitsi ennen kuin päätyi vakaaseen, jos vähän tylsään herra Dallowayhyn. Walsh on tullut järjestelmään asioitaan ja onnistuu siinä sivussa herättämään rouva Dallowayssa monenlaisia muistoja ja tuntemuksia.
Kirjassa kerrotaan myös Septimus Warren Smithistä ja tämän italialaisesta vaimosta Lucreziasta. Septimus on arvostettu sotaveteraani, koulutettu ja töissään menestynyt mies, mutta kärsii sotatraumoista. Septimusta hoitaa ensin yleislääkäri, joka ohjaa hänet maineikkaalle spesialistille tohtori William Bradshaw'lle. Bradshaw kuuluu luonnollisesti rouva Dallowayn seurapiireihin ja Peter Walsh tapaa Warren Smithit ohimennen puistossa, joten sinänsä irralliset henkilöt kytkeytyvät toisiinsa kirjan aikana.
Teos edustaa Woolfin tajunnanvirtatyyliä, jossa kirja kuvaa päähenkilöidensä ajatuksenjuoksua. Kerronta on paikoin vähän vaikeaselkoista, sillä kerrontatapa vaihtelee nopeasti kaikkitietävästä kertojasta sisäiseen monologiin, suora ja epäsuora puhe sekoittuvat ja näkökulmahenkilökin voi vaihtua lennosta. Etenkin tyyliin tottumattomalle teksti voi olla hankalaa seurata.
Vaivannäkö kuitenkin kannattaa, sillä Mrs. Dalloway on hieno kirja. Se kuvaa pintatasollaan 1920-luvun englantilaisen yläluokan elämää, mutta samalla sukeltaa syvälle ihmismielen kiemuroihin. Clarissa Dalloway palaa muistoissaan aina uudestaan nuoruutensa Bourtoniin ja silloin tehtyihin valintoihin. Septimus Smithille tämä kiintopiste on sota ja silloin kaatunut toveri, joka hänen mielessään yhä kummittelee. Ajan kuluminen on yksi romaanin keskeisistä teemoista: Woolf mainitsee moneen kertaan Big Benin lyönnit, jotka kaikuvat halki kaupungin. Eivätkä teoksen teemat tähän tyhjene – esimerkiksi mielenterveyden käsittely on kiinnostavaa.
Mrs. Dalloway on syystäkin klassikko. Paikka paikoin löysin kuitenkin itseni toivomasta uutta suomennosta. Kirjan suomennos on Kyllikki Hämäläisen käsialaa ja vuodelta 1956. Ikä näkyy jonkin verran, vaikka kirja sinänsä aivan luettava yhä onkin. Voisi se helppolukuisempikin kuitenkin olla. Toivottavasti joku tarttuu haasteeseen ja tekee Mrs. Dallowaysta uuden suomennoksen.

It was fine, but I was bored. I mostly only read a page or two at a time, and was never compelled to pick it up again. 

Her style is a bit mind-bending (crimes against semicolons! subclause abuse!) though I concede that there is some really lovely writing in there. I liked the perspective shifting from one mind to another, and the meandering thoughts punctuated by snippets of reality. But it was really all just a bit... nothing. I was craving plot, or drama, or some sort of excitement - nothing happens (except that one brief shocking moment which is then basically put aside for the rest of the novel) - and the style and characters and social commentary weren't enough to counteract that dullness for me.