Mykkäkoulu

Rachel Cusk on brittiläinen kirjailija, jonka ura alkoi jo vuonna 1993 romaanilla Saving Agnes. Suomalaisille lukijoille Cusk oli pitkään vieras. Kun Cusk ajautui Aftermath-teoksensa (2012) jälkeen umpikujaan romaanitaiteen ja omaelämäkerrallisen kirjoittamisen kanssa. Pääsynä pois tästä umpikujasta Cusk pyrki häivyttämään kertojaa kokonaan ja luomaan uudenlaista romaanikerrontaa.    Tuloksena oli Ääriviivat-trilogia (2018–2020), johon Suomessa tarttui S&S hyvällä menestyksellä. Trilogiaa seurasi Toinen paikka, jossa Cusk versioi Mabel Dodge LuhaninLorenzo in Taos -teosta omalla tavallaan ja puski edelleen romaanin rajoja.    Nyt Kaisa Kattelus on suomentanut iloksemme Cuskin esseekokoelman Coventry vuodelta 2019. Miten Coventrystä on tullut Mykkäkoulu? Se selviää nimiesseessä heti alussa: englanniksi mykkäkoulusta käytetään idiomia ”send someone to Coventry”. Kun joku passitetaan Coventryyn, hänet eristetään muista. Sanonnan etymologia on epäselvä, mutta se voi periytyä jo Englannin sisällissodan ajoilta 1600-luvulta.    Yhtä kaikki, tämä kokoelma kokoaa samoihin kansiin muun muassa New York Timesissa, Guardianissa ja teosten esipuheina julkaistuja tekstejä. Teos jakaantuu kolmeen osaan: ensimmäinen ja isoin osa, Mykkäkoulu, sisältää henkilökohtaisia, omaan elämään nojaavia tekstejä, toinen osa Traagista harrastelua käsittelee pääasiassa kirjoittamista ja kirjailijuutta ja kolmas osa, Klassikkoja ja myyntimenestyksiä, on sitten muiden teoksia esitteleviä kirjoituksia.    Mykkäkoulu on esseistä kiinnostavin. Se käsittelee mykkäkoulua ilmiönä monipuolisesti. Cuskilla on omaa kokemusta: hänen vanhemmillaan on ollut taipumus käyttää mykkäkoulua rangaistuksena. Kirjoitus laajenee ihmettelemään ravintoloissa vaiteliaina syöviä pariskuntia, Cuskin uuden kotiseudun marskimaita; sitä varsinaista Coventryä, joka pommitettiin toisessa maailmansodassa sirpaleiksi ja joka on sittemmin luotu uudestaan.    Cusk on kirjoittanut paljon toisen avioliittonsa hajoamisesta ja lapsistaan. Varsinkin A Life's Work: On Becoming a Mother -teos herätti ristiriitaista vastaanottoa, niin rehellisesti se käsitteli äitiyden varjopuolia. Vanhemmuudesta näissäkin esseissä kirjoitetaan, nyt vain tyttärien teini-ikäistymisen myötä uudesta näkökulmasta. ”Minusta murrosikä ja avioero muistuttavat toisiaan. Avioeron keskeinen järistys on, että yhdessä sovittu versio elämästä jakautuu kahdeksi: nyt onkin kaksi vihamielistä versiota, kaksi tarinaa jotka pyrkivät kumoamaan toisensa.” Näin melko tuoreena teini-ikäisten lasten vanhempana näitä näkemyksiä tietysti lukee mielenkiinnolla.    Traagista harrastelua -osio alkaa esittelytekstillä Louise Bourgeoisin taideteoksista ja pyhää Fransiskusta ja tämän basilikan ympärille rakentunutta pyhiinvaellusturismia käsittelevällä esseellä. Se kuvaa hienosti taiteenihailun ja pyhiinvaeltajien törmäystä. Shakespearen sisaret -essee käsittelee sitä, mitä ”naiskirjoitus” voi 2000-luvulla olla. Kiinnostavaa pohdiskelua on myös Miten sinne päästään -esseessä, joka hahmottelee ihmisten mielenkiintoista suhdetta kirjailijuuteen asiana, jota kuka tahansa voi oppia. Miten pitäisi suhtautua luovan kirjallisuuden opettamiseen? Voiko sitä opettaa? Lopulta Cuskin suhtautuminen on positiivinen: luovan kirjoittamisen opettamiselle on paikkansa ja tarpeensa ja hyvä niin.    Teoksen viimeinen osio esittelee muiden kirjoja. Cusk kirjoittaa Edith WhartoninViattomuuden ajasta, D. H. LawrencenThe Rainbow -romaanista, Françoise Saganista ja erityisesti Tervetuloa ikävä -romaanista, Olivia ManninginLeimuava taivas, kumiseva maa -romaanisarjasta, Elizabeth GilbertinEat, Pray, Love -kirjasta, Kazuo IshiguronOle luonani aina -romaanista ja Natalia Ginzburgista. Nämä tekstit ovat oivallisia ja onnistuvat herättämään halua tutustua esiteltyihin teoksiin.    Rachel Cusk on taidokas kirjailija; se ei liene tässä kohtaa kenellekään hänen tuotantoonsa tutustuneelle epäselvää. Esseemuoto sopii Cuskin työkaluksi hyvin; varsinkin omakohtaisemmat esseet ovat ihastuttavaa luettavaa ja avaavat Cuskin ajattelua kiinnostavien kysymysten ympärillä nautinnollisella tavalla. Kaisa Kattelus on jälleen kerran saanut hyvän otteen Cuskin tekstistä ja kääntänyt sen sujuvaksi suomeksi. Cuskia on helppo suositella laadukkaan kirjallisuuden ystäville, niin romaaneina kuin esseinä. Odotan mielenkiinnolla, laajennetaanko Cusk-suomennosten valikoimaa Cuskin aikaisempaan tuotantoon, vai jäädäänkö S&S:llä odottelemaan mahdollisia uusia teoksia.