Ratings1
Average rating2
Välillä kannattaa lukea jotain ennakkoluulojaan vastaan. Parhaassa tapauksessa voi löytää jotain ilahduttavaa, mutta tulos sekin on, että voi vahvistaa ennakkoluulojaan. Olen vähän vältellyt angolamerikkalaista viihdekirjallisuutta, mutta kun nyt kerran lainasin tyttäreni mielessä tämän Bella Mackien TikTokissa hyvin suositun esikoisjännärin, päätin antaa sille tilaisuuden. Näin päästin perheeni päiviltä kertoo Grace Bernardista, vähän tavallisesta ja helposti unohtuvasta nuoresta naisesta. Hän on kirjan alussa vankilassa istumassa tuomiota murhasta, jota hän ei ole tehnyt. Ihan puhdas pulmunen hän ei kuitenkaan ole, sillä Grace on murhannut kuusi muuta ihmistä. Murhasarjan motiivina on kosto: Grace tappaa isänsä sukua. Grace on yksinhuoltajaäidin lapsi. Äiti on hiljattain kuollut hoitamattomaan syöpään – tavallinen tarina, aina muista huolehtiva äiti ei huolehdi itsestään ja kun syöpä löytyy, se on jo liian pitkällä. Gracen isä on sikamaisen rikkaan Artemis-suvun edustaja, eikä ole koskaan halunnut edes tunnustaa Gracea tyttärekseen. Ei siis ihme, että Grace hautoo katkeruutta ja kostoa. Vankilassa Gracen elämä on ankeaa perusteettoman tuomion kumoamista odottelua. Aikansa kuluksi – ja meidän lukijoiden iloksi – Grace kirjoittaa tarinaansa ylös ja kertoo, miten on murhannut sukulaisiaan yksi kerrallaan. Kaikki sukulaiset ovat tavattoman rikkaita, joten kirjassa päästään kuvailemaan paljon yläluokan elämää. Köyhän yksinhuoltajaäidin lapseksi Gracekin on onneksi pärjännyt elämässään oikein hyvin, joten hänen ei murhaputkessaan tarvitse liikaa murehtia raha-asioista. Näin päästin perheeni päiviltä on yhtä aikaa sujuvaa ja raskasta luettavaa. Kirjalla on mittaa yli 400 sivua; Grace on kova selittämään asioita. Bella Mackien teksti on Helka Sivillin suomennoksena sikäli sujuvaa, että sivut kääntyvät kyllä vauhdilla. Raskaus tulee enemmän siitä, että kirjan lähes jokainen henkilöhahmo on ihan hirveä nilkki – Grace mukaan lukien. On harvinaista kohdata kirja, jossa ei oikeastaan ole miellyttäviä päähenkilöitä. Kirjassa on feminististä sävyä, miehiä sivallellaan puolin ja toisin – kirjaimellisesti ja kuvainnollisesti. Vaikea Gracea on silti minään feministisankarina pitää, sen verran kamalalla tavalla Grace kaikkia naisiakin katsoo ja kommentoi. Grace vihaakin kaikkia ihmisiä. Tällainen naispuolinen antisankari on toki ihan tervetullutta vaihtelua siihen nähden, miten tyttöjä ja naisia kasvatetaan liiankin kilteiksi, mutta yli 400 sivua vuolaana virtaavaa ihmisvihaa oli raskasta luettavaa. Suomalaisena huvittavinta kirjassa oli murha, jossa tekovälineenä käytetään saunaa. Mackie tekee kyllä selväksi, ettei ole koskaan käynyt saunassa. Uskottavuus nyt ei toki muutenkaan ole tällaiselle kirjalle mikään kovin tärkeä kriteeri. Murhaaminen on muutenkin aika reipashenkistä; Mackie on haastattelussa kommentoinut, ettei halunnut kirjoittaa mitään kidutuspornoa, vaan halusi murhien olevan ennemmin hauskoja. Mikään erityinen huumoripommi Näin päästin perheeni päiviltä ei kuitenkaan ole, vaikka siinä jotenkin tasaisen sarkastinen sävy onkin. Kirjan juonessa on vielä lopuksi sopivasti eloa, mutta loppukäänteen selostamiseen vaadittiin hyvin perusteellinen 50-sivuinen kirje päähenkilölle. Grace on samankaltainen jaarittelija, Mackien kirjan henkilöt tosiaan rakastavat omaa ääntään. Jonkinasteinen tiivistäminen olisi kyllä tehnyt hyvää. Näin päästin perheeni päiviltä oli puutteistaan huolimatta sen verran sujuva tapaus, että sain sen luettua loppuun. Jos ajatus ihmisiä vihaavan nuoren naisen järjestämistä murhakekkereistä ja superrikkaiden kurmoottamisesta kepeällä feministisellä otteella kuulostaa houkuttelevalta, Näin päästin perheeni päiviltä menee kyllä kesäviihteestä.
—
It's worthwhile to sometimes read against your prejudices. You might find something delightful or confirm your biases. I usually avoid Anglo-American popular fiction, but I borrowed Bella Mackie's debut thriller, “How To Kill Your Family,” for my daughter based on the book's TikTok fame.
The book follows Grace Bernard, an ordinary young woman serving a prison sentence for a murder she didn't commit. However, she has killed six others in revenge against her father's family. Grace's father, from the wealthy Artemis family, never acknowledged her, leading to her vengeful killing spree.
Grace, raised by a single mother who recently died of cancer, writes her story in prison, describing her murders one by one. The narrative dives into the lives of her wealthy relatives. The book is both smooth and heavy reading. Over 400 pages long, Grace explains everything in detail. Helka Sivill's Finnish translation is fluent, making it a fast read. The heaviness stems from nearly every character being despicable, including Grace. Rarely do books lack likeable protagonists.
With a feminist tone, the book criticizes men but doesn't position Grace as a feminist hero due to her disdain for all people. While a female antihero is refreshing, reading over 400 pages of misanthropy was taxing. A humorous highlight for Finns is a murder involving a sauna, although Mackie's inexperience with saunas is evident.
The plot remains engaging, but a thorough 50-page letter was needed to explain the final twist and showcase the characters' love for their own voices. Some editing could have helped. Despite its flaws, “How to Kill Your Family” was engaging enough to finish. If the idea of a misanthropic young woman targeting the super-rich with a light feminist touch appeals to you, it makes for decent summer entertainment.