Naisen taistelut ja muodonmuutokset

  Lotta Toivanen on tehnyt tasaista työtä ranskalaisen Édouard Louisin (s. 1992) teosten parissa vuonna 2019 suomeksi ilmestyneestä Ei enää Eddy -teoksesta alkaen. Aiemmin tänä vuonna ilmestyi Louisin isän elämästä kertonut Kuka tappoi isäni ja nyt sen jatkoksi on saatu Louisin äitiä käsittelevä Naisen taistelut ja muodonmuutokset.    Louisin käytännössä pienoisromaanimittaiset kirjat kertovat vähällä paljon. Niin tämäkin: vaikka sinänsä kirjassa onkin kyse Louisin ja tämän äidin suhteesta, laajenee teos ottamaan kantaa naisten asemaan yhteiskunnassa. Toisaalta tässä on paljon aikaisemmasta tuttua, eikä Louis sitäkään peittele.    ”Minulle on sanottu, että kirjallisuuden ei pidä toistaa itseään, mutta haluan kirjoittaa yhtä ja samaa tarinaa yhä uudelleen ja palata siihen, kunnes se näyttää palasia totuudestaan, haluan kaivaa kuoppaa kuopan perään, kunnes se mikä piilee kaiken alla, alkaa tihkua läpi.”    Louisin äiti olisi halunnut tulla kokiksi. Hän ilmoittautuikin ravintolakouluun 16-vuotiaana, mutta vuotta myöhemmin keskeytti opintonsa tultuaan raskaaksi. Lapsen isä vaaati Louisin äitiä pitämään lapsen ja pariskunta meni naimisiin, kun pakko oli. Pari vuotta myöhemmin tuli toinen lapsi ja niin parikymppisenä Louisin äidillä oli kaksi lasta, ei koulutusta ja aviomies, jota tämä vihasi. Muutaman vuoden päästä äiti sai sentään otettua eron tästä ensimmäisestä miehestään.    Pian tuli uusi mies, Louisin isä, ja uusi lapsi, Édouard, ja sitten vielä pettäneen kierukan seurauksena kaksoset. Siinä kohtaa äiti olisi halunnut tehdä abortin, mutta isä – joka nöyryytti ja alisti puolisoaan muutenkin – kielsi abortin. Miten se onkin, että päätösvalta asiassa, jonka seuraukset ovat naiselle henkisesti ja fyysisesti raskaita, voikin kuulua miehelle, joka ei joudu lopulta kantamaan mitään vastuuta mistään?    Kirjan nimi lupaa taistelua ja muodonmuutoksia. Louisin äiti saakin taistella, myös poikansa kanssa, joka purkaa omia vaikeuksiaan homoseksuaalisen identiteettinsä ja myöhemmin luokkanousunsa kanssa väkivaltaisin tavoin äitiään kohtaan. Mutta lopulta onneksi tulee niitä muodonmuutoksiakin, kun äiti pystyy ottamaan eron Louisin isästä ja saa elämäänsä uuden suunnan.    Louisin kirjoille luonteva vertailukohta on tänä vuonna Toivasen suomennoksena ilmestynyt nobelisti Annie Ernaux'n yhteisnide Isästä / Äidistä. Siinä Ernaux – yksi Louisin merkittävimmistä kirjallisista esikuvista – käsittelee omia vanhempiaan. Nämä alkuaan 1980-luvulla ilmestyneet kirjat ovat yhtä lailla vankka yhdistelmä henkilökohtaista ja yhteiskunnallista.    Kirjoitin Ernaux-arviossani (https://www.kirjavinkit.fi/arvostelut/isasta-aidista/) ”Avioliitto oli niihin aikoihin naiselle elämän ja kuoleman kysymys, joka toi toivoa paremmasta, mutta saattoi viedä pohjalle” viitaten 1900-luvun alkuvuosikymmeniin. Samalta se näyttää jossain määrin Louis'n kuvaamina 1900-luvun loppuvuosikymmeninä, ainakin alemmissa yhteiskuntaluokissa, joissa lokerot, joihin ihmisten on mahduttava, voivat olla hyvin kapeita. Naisen mahdollisuudet elämässä ovat ainakin osin kiinni siitä, millainen mies kohdalle sattuu osumaan.    Louisin pienet kirjat ovat taidokasta kirjallisuutta, joka vie lukijansa luokkaan, sukupuoleen ja identiteettiin liittyvien yhteiskunnallisten kysymysten äärelle kerta toisensa jälkeen. Kynnys tarttua pienoisromaaneihin ei ole korkea, joten näille kirjoille kannattaa antaa tilaisuus.