Neiti Ogilvy löytää itsensä

Tämä pieni novellikokoelma löytyi Oppianin kuvastosta. Päätin tarttua sivistyksen hengessä, onhan kirjoittaja Radclyffe Hall (1880–1943) lesbokirjallisuuden klassikoita. Suomeksi Hallilta on aiemmin suomennettu pääteos Yksinäisyyden kaivo (1928, suom. 2010). Nyt käsissä olevan kolmen novellin kokoelman on suomentanut Anna Laine.    Kokoelman niminovelli kuvaa neiti Ogilvyä, joka palaa ensimmäisestä maailmansodasta. Hän on organisoinut englantilaisten naisten yksikön tekemään sairaanhoitoa ja haavoittuneiden kuljettamista eturintamalta. Nyt sota on ohi ja elämä tyhjää. Neiti Ogilvy on epätavallinen nainen, joka olisi oikeastaan halunnut syntyä mieheksi, voidakseen nauttia kaikista miessukupuolen mahdollisuuksista. Sodan päätyttyä neiti Ogilvy ajelehtii, kunnes lähtee lomamatkalle Devonissa sijaitsevalle saarelle. Siellä hän löytää yllättävän yhteyden menneeseen maailmaan, omaan osaansa siinä ja intohimoon, jollaista hän ei elämässään muuten ole tuntenut.    Lepokuuri-novellin pääosassa on herra Duffell, Duffell & Son -terästehtaan johtaja. Hän huomaa eräänä päivänä olevansa tavattoman väsynyt, uupunut ja kivuissaan. Lääkärit komentavat irrottautumaan töistä kuudeksi kuukaudeksi ja lähtemään merimatkalle. Hän päätyy matkalle Cornwalliin ja siellä kyseenalaistamaan lopulta koko oman identiteettinsä hyvin perinpohjaisella tavalla.    Kokoelman päättää novelli Fräulein Schwartz, joka kertoo pienestä saksalaisnaisesta, joka asuu Lontoossa vaatimattomassa täysihoitolassa ja tulee jotenkuten toimeen opettamalla saksaa yksityisoppilaille. Hänen elämänsä muuttuu kahdella tavalla: hän löytää pienen kissanpennun, josta hän saa elämäänsä uutta sisältöä, ja sitten alkaa ensimmäinen maailmansota, joka tekee hänestä saksalaisena täydellisen hylkiön.    Novellit ovat erikoisia. Neiti Ogilvy löytää itsensä alkaa lupaavasti, mutta kun neiti Ogilvy saa yhteyden menneisyyteen, novelli kääntyy kehnonpuoleiseksi paleofantasiaksi. Lepokuuri on sekin aika kummallinen novelli, jossa herra Duffellin pohdiskelut olemuksensa luonteesta käyvät melkoisilla kierroksilla. Tarina on sinänsä ajankohtainen, kuvaahan se liike-elämän vaatimusten ja pörssikurssien heittelyn riivaamaa miestä. Fräulein Schwartz on kokoelman paras novelli. Siinä Radclyffe Hall piirtää mielenkiintoisia ja teräviä henkilökuvia.    Kokoelma on pienenpuoleinen. Nähtävästi englanninkielisessä kokoelmassa on viisi novellia; miksiköhän tähän ei ole käännetty niitä kahta muuta? Ilahduttavasti mukana on pieni Tuomas Kilven laatima esipuhe, joka esittelee Hallin elämän perusteet muutamalla sivulla. Olisin kuitenkin kaivannut teokseen novellien alkuperäisiä englanninkielisiä nimiä ja julkaisuaikoja.    Suomennos on enimmäkseen toimiva, mutta siinä on muutama luottamusta horjuttavan tasoinen kömmähdys. Kun täysihoitolan palvelustyttö Alice puuskahtaa saksalaisten olevan ”ne pirut, jotka ovat tehneet lapsestani äpärän ja minusta pelkän malmin koko loppuelämäni”, herää aavistus, että kääntäjä ei ole ihan tilanteen tasalla. Alkutekstissä sanan ”ore” edessä onkin kriittinen heittomerkki, joka muuttaa merkitystä kummasti. Lapsensa isän sodassa menettänyt Alice pelkääkin leimaantuvansa huoraksi. Alicen työväenluokkainen puheenparsi on suomennoksessa kadonnut ja neiti Schwartzin saksansekainen englantikin on vääntynyt vähän kömpelöksi ”mitä te sanoa”-puheeksi, jota Juhani Lindholm on – aiheellisesti – kritisoinut kirjoituksissaan. Se ei ole luontevaa, eikä kuulosta aidosti huonosti kieltä osaavan kieleltä.    En yleensä liiemmin välitä kirjojen hinnoista; se ei varsinaisesti arvioon kuulu. Tässä kohtaa on kuitenkin pakko todeta, että kun tätä kolmen ihan kivan novellin kokoelmaa myydään 30–50 euron hintaan, väkisinkin tuntuu, etteivät hinta ja laatu aivan kohtaa. On mainiota, että Radclyffe Hallia suomennetaan lisää, mutta tuolla hinnalla saa olla melkoinen fani, että tämän ostaa omakseen – etenkin kun suomennoksen taso jättää hieman toivomisen varaa.