Nuoruus

Tanskalaisen Tove Ditlevsenin (1917–1976) omaelämäkerrallisen Kööpenhamina-trilogian toinen osa Nuoruus jatkaa siitä, mihin aloitusosa Lapsuus jätti. Nuoruus tapahtuu 1930-luvulla. Nuoren Toven elämässä olennaista on päästä töihin ja muuttaa pois kotoa mahdollisimman pian, sen verran ahdas on kodin ilmapiiri henkisesti. Ei pienessä asunnossa juuri tilaakaan ole.

Ensimmäisessä työpaikassaan Tove viihtyy kuitenkin vain yhden päivän. Kotiapulaisen tehtävälistalla on lastenhoitoa ja siivoamista. Tove tavaa ohjeista: harjaa kaikki huonekalut vedellä. Omituinen ohje, mutta minkäs teet, Tove miettii, ja tajuaa vasta puolessa välissä, että ehkäpä flyygeliä ei sittenkään pitänyt hinkata huolellisesti juuriharjalla. Tove pakenee paikalta ja äiti saa käydä hakemassa palveluspaikkaan jääneet tavarat.

Lapsuudessa Tovelle soi lohtua toimittaja Brochmann, joka lupasi harkita Toven runojen julkaisemista parin vuoden päästä. Valitettavasti Tove löytää Brochmannin nimen lehden kuolinilmoituksista. Se siitä toivosta! Tove saa onneksi luotua uusiakin yhteyksiä kirjallisiin piireihin, vaikka läpimurto vaikealta tuntuukin.

Nuoruus kuvaa Toven pyristelyä työ- ja iltaelämässä. Työpaikkojen pitäminen ei ole Tovelle aivan helppoa. Tove saa uuden ystävän, jonka kanssa hän alkaa käydä tanssiravintoloissa. Nuoret miehet tahtovat saatille ja haluaisivat sänkyyn, mutta Tove on edelleen enemmän kiinnostunut runojen kirjoittamisesta kuin herraseurasta. Muuttaminen kotoa omilleen sentään onnistuu ja Tove saa kaipaamaansa etäisyyttä äitiinsä.

Taustalla vaikuttaa kuohuva 1930-luku. Saksa ei ole kaukana Tanskasta ja vaikutteet kulkevat nopeasti. Niinpä Tovekin löytää itsensä vuokraamassa huonetta naiselta, joka on innokas natsien kannattaja. Kirjoitustyötä vaikeuttaa, kun seinän takana Hitler pauhaa radiossa täyteen ääneen. ”Kuuntelen kaikki hänen puheensa, ne ovat ihania”, huokailee vuokraemäntä haltioissaan. Aivan sotavuosiin ei vielä päästä, mutta asioiden kehitys Saksassa saa tanskalaiset kulttuuripiirit huolestumaan.

Nuoruus huipentuu onneen ensimmäisen runokokoelman julkaisemisesta. Esikoiskokoelma Pigesind ilmestyy vuonna 1939 aivan toisen maailmansodan alla. Esikoisromaani Lapselle on tehty pahaa, ainoa Ditlevsen-suomennos ennen Kööpenhamina-trilogiaa, ilmestyi sitten pari vuotta myöhemmin ja on jo trilogian seuraavan osan asioita.

Nuoruus on hieno teos. Ditlevsen kuvaa taitavasti nuoren tytön kasvua ja kehitystä. Nuoruus on monien uusien kokemusten aikaa ja kirja onkin selvästi ulospäin- ja eteenpäinsuuntautuneempi kuin käpertyneempi Lapsuus. Odotan suurella mielenkiinnolla, miten Ditlevsen trilogian lopettaa. Jo näillä näytöillä on selvää, että trilogia on oivallista kirjallisuutta.