Olive, taas

Olive Kitteridge, taas. Vai vielä? Elizabeth Strout palaa rakastetun hahmonsa pariin. Olive, taas on edellisen Olive Kitteridgen tapaan episodiromaani, kokoelma irrallisia kertomuksia, joista kuitenkin muodostuu yhtenäinen tarinan kaari. Novellikokoelmamainen rakenne antaa Stroutille mahdollisuuden pikakelata tylsiä kohtia ja tarttua ainoastaan Oliven kiinnostavimpiin vaiheisiin. Lisäksi joissain tarinoissa nostetaan esiin muita kaupungin asukkaita, joiden elämät sivuavat Olivea jossain kohtaa.

Olive on vanha. Se on tämän kirjan kantava teema. Rakas aviomies Henry on kuollut jo aikaa sitten ja välit New Yorkissa asuvaan poikaan Christopheriin ovat kivuliaan huonot. Yllättäen Oliven elämään löytyy kuitenkin uusi onni uuden puolison Jackin muodossa – mutta ei sekään suhde mitenkään helppo ja mutkaton ole, kuten ei mikään muukaan Oliven elämässä. Mutta onpahan edes jotakin!

Vanhuusvuodet ovat nippu nöyryytyksiä ja nöyrtymisen hetkiä, mutta kyllä niihin hyvääkin mahtuu. Elizabeth Strout on mestarillinen kirjoittaja, joka kuvaa hienosti ihmisluontoa ja elämän epämiellyttäviä, yllättäviä ja vain arkisia käänteitä. Esimerkiksi Maanpakolaiset-kertomus, joka kuvaa newyorkilaisten Jim ja Helen Burgessin vierailua Jimin veljen Bobin luona Mainessa, on täynnä pidäteltyjä tunteita ja katkeruuksia, kaikki pinnan alla kuplimassa – ja Olive tosiaan vain taustalla häälymässä ohimennen.

Etenkin kirjan loppua kohden Oliven ikä alkaa näkyä ja vanhainkoti – tai siis tuettu palveluasuminen – kutsuu Oliveakin. Tällaista rehellistä, raadollista ja ymmärtäväistä vanhuuden kuvausta kohtaan lukemissani kirjoissa harvoin. Olive, taas kuvaa rakkaudella ja lämmöllä Oliven pelkoa vanhenemiseen liittyvistä asioista, hallinnan menetystä, mutta myös mahdollisuuksia ja uusia ystävyyksiä, siis kaikkea sitä inhimillistä, mitä ikääntymiseen kuuluu.

Loppupuolella on tarjolla iloinen yllätys niille, jotka ovat lukeneet Pikkukaupungin tytön, kun toinen Pikkukaupungin tytön päähenkilöistä, Isabelle Goodrow, tekee paluun. Ei haittaa, jos ei ole Pikkukaupungin tyttöä lukenut, mutta Olive Kitteridge kannattaa kyllä lukea ennen tähän kirjaan tarttumista, koska kirjan arvo on nimenomaan siinä, miten se syventää Oliven hahmoa. Olive, taas antaa lukijalle enemmän, jos Olive on tuttu.

Kun kirjan lopetus on vielä erinomainen, Olive, taas on helppo suositus inhimillisyyden eri puolia luotaavien kertomusten ystäville.