Papyrus – Kirjan katkeamaton tarina

Papyrus oli katalogipoiminta: kas, tietokirja kirjan historiasta, kuulostaa kiinnostavalta. Kun kirja sitten saapui kirjastosta, se paljastui melkoiseksi järkäleeksi. 650-sivuinen möhkäle herätti pelkoa ja epäilyksiä: näinköhän kyseessä on pitkä ja puiseva tietokirja. Nappasin kirjan kuitenkin matkalukemiseksi ja kun heittäydyin kirjan vietäväksi, yllätyin iloisesti.

Papyrus ei nimittäin ole paperinmakuinen kuiva historiikki. Ei lainkaan ja jos sellaista odottaa, tulee itse asiassa pettymään. Tämä ei ole suoraa faktatykitystä alkaen kirjan historian alusta ja päättyen tähän päivään. Espanjalainen Irene Vallejo kertoo kyllä paljon kirjan historiasta, mutta näkökulma on oikeastaan aika kapea. Noin kolme viidesosaa kirjasta puhutaan antiikin Kreikasta ja loput antiikin Roomasta. Paljon jää käsittelemättä, esimerkiksi Kiina mainitaan ihan ohi mennen (“sitten sieltä saatiin paperi”) ja Gutenbergiinkin päästään vasta aivan lopussa.

Mutta se mikä kattavuudessa menetetään, voitetaan kiehtovuudessa. Vallejo poukkoilee asiasta toiseen kuvatessaan antiikin Kreikan kirjallista maailmaa. Tekstit ovat esseemäisiä ja henkilökohtaisia, Vallejo kertoo asioita omasta näkökulmastaan ja nostaa esiin kaikenlaista, mitä eurooppalaisittain sivistyneelle ihmiselle aiheesta mieleen tulee. Erilaisten viittausten vyöry on ihastuttavaa, etenkin kun lähdemateriaali on laajempaa, kuin mihin olen tottunut.

Papyrus ei ehkä kerro kattavasti kirjan historian kehitysvaiheita, mutta tällaiselle antiikin ajoista kiinnostuneelle kirjojen ja asiasta poikkeamisen ystävälle se oli mitä herkullisinta luettavaa. Kirjan pituuskaan ei vaivannut, teksti vetäisi mukaansa sen verran tehokkaasti. Ilahduttavaa kirjallista sivistystä alusta loppuun!