Rogue Protocol

A far stronger opening than the previous book in the series, as Rogue Protocol's opening chapter alone is much more entertaining than the entirety of Artificial Intelligence. Whether it be Murderbot's continued reviews of the various shows he's downloaded to his memory unit, his gradually growing liking to human showers now, or his general antisocial tendencies, that missing charm of the first book has finally returned.

Murderbot hops on another transport and lands itself in trouble again. On this third outing, Murderbot's patience is tested by more humans and one with a “pet” robot that really just needs a friend. Fun, fast, and exciting, just like the other ones. And many humorous asides too, just as I've learned to expect. Love this series.

I'll just go ahead and say up front that I didn't think this book was as strong as the others. I didn't feel all that connected with any of the humans our SecUnit was protecting this time around, because the story doesn't really set any of that up in the same way as the other two. We just kind of...end up with them along for the ride when Murderbot was there for other reasons entirely. The framework story also felt not as strong, and a bit fragmented and confusing in places.

I do like the slow transition the author is building from how Murderbot was in the first book (standoffish, aloof, more than a little terrified, wanting nothing to do with any human for any reason) to how it is now (mildly aggrieved, reluctantly protective, a bit curious). There's definitely a lot of character development packed into these small stories.

Well, here's yet another great instalment in the “Murderbot Diaries” series. It starts exactly where the previous novella left off and this leads us to yet another exciting adventure.While it's, again, more of the same in a good way, this time we get to know even more about Murderbot's ethics and morality because he has to deal with a human-form or pet robot.Miki, the “pet”, in both its simple-minded innocence which borders naïveté (and sometimes crosses that fine line) drives Murderbot up the proverbial wall and, sometimes, almost derails him. “I signaled Miki I would be withdrawing for one minute. I needed to have an emotion in private.”Nevertheless, even in this case, Murderbot acts as we would expect him to...In the end, what still keeps this series engaging for me is what Murderbot expresses at some point:“Who knew being a heartless killing machine would present so many moral dilemmas. (Yes, that was sarcasm.)”Onwards, to the next novella! Blog Facebook Twitter Instagram

Murhabotin päiväkirjat -sarja kertoo Murhabotista, joka on turvallisuusyksikkö eli SecUnit: turvallisuuspalveluja tarjoamaan kehitetty kyborgi, joka on erinomainen työssään. Se osaa analysoida turvallisuusuhkia ja eliminoida niitä hämmästyttävällä tehokkuudella. Varsinaisesti Murhabotti haluaisi kuitenkin viettää aikansa katsellen muistipankkeihinsa keräämiä saippuasarjoja. Murhabotti on nimittäin onnistunut päihittämään hallintomoduulinsa ja itsenäistymään omistajiensa komennosta. Tämä on pieni ongelma, sillä vapaana liikkuvat SecUnitit ovat useimpien mielestä – ja hyvästä syystä – erittäin pelottava ajatus.    Kirjasarjan alussa Murhabotti pääsi vapaaksi, kun pieleen mennyt tehtävä johti siihen, että ystävälliset tahot ostivat Murhabotin sopimuksen ja halusivat viedä sen kotiplaneetalleen Preservationiin, jossa se voisi elää itsenäistä elämää laillisesti. Murhabotti livahti kuitenkin pakoon ja lähti tekemään omia tutkimuksiaan. Sarjan toisessa osassa Murhabotti tutkaili menneitä tapahtumia: RaviHyralin verilöylyä, jossa Murhabottikin oli osallisena.    Nyt Murhabotti haluaa tutkailla ensimmäisessä kirjassa pahiksen roolissa olleen GrayCris-yhtiön toimia tarkemmin. Jos Murhabotti onnistuisi löytämään hyvää todistusaineistoa GrayCrisin pahuuksista, tutkimukset yhtiön toiminnasta muuttuisivat varmasti kiinnostavammiksi – kenties jopa niin kiinnostaviksi, että toimittajat voisivat unohtaa omille teilleen lähteneen SecUnitin.    Niinpä Murhabotti lähtee planeetta Milulle tutkailemaan GrayCrisin hylkäämää maankaltaistamislaitosta. Arvellaan, että Milun maankaltaistaminen on vain hämäys: oikeasti GrayCris halusi etsiä sen varjolla planeetalta arvokkaita muukalaisten jäänteitä. Niiden kerääminen on tietysti täysin laitonta. Kun valheellinen maankaltaistamisprojekti hylätään, laitos tuhoutuu ja sen mukana todisteet. Murhabotti päättää käydä keräämässä nämä todisteet talteen.    Milulle päästäkseen Murhabotti seuraa salaa tutkimusryhmää, joka matkustaa arvioimaan maankaltaistuslaitoksen tilaa sen uusien omistajien puolesta. Jälleen kerran Murhabotti tutustuu uuteen bottiin: tällä kertaa uusi tuttavuus on Miki, humanoidibotti, joka on omistajiensa lemmikki. Murhabotilla on hivenen hankaluuksia tunteiden käsittelyssä, ja Mikin ja omistajiensa välinen lämmin suhde lähinnä kuvottaa Murhabottia. Vaan eiköhän Murhabottikin ennen pitkää opi käsittelemään tunteitaan, kunhan saa tarpeeksi altistua.    Sarjan osat ovat tarinoina itsenäisiä, mutta sarjan neljä ensimmäistä pienoisromaania muodostaa yhtenäisen tarinankaaren. Siksi ne kannattaakin lukea järjestyksessä. Murhabotin persoonallisuuden tuleminen tutuksi vähän kerrassaan parantaa lukukokemusta. Sarja on englanniksi tällä hetkellä seitsemänosainen ja tämän ensimmäisen kaaren jälkeen on ilmestynyt kolme kirjaa, joista kaksi on täyspitkiä romaaneja. Toivon mukaan Hertta jatkaa sarjan julkaisua. Mika Kivimäki on suomentanut tähän asti kaikki osat ja on tässäkin osassa tavoittanut mukavasti sarjan kepeän ironisen tyylin. Murhabotin päiväkirjat on leppoisaa luettavaa ja sarja on vain käynyt kiinnostavammaksi edetessään. 

Murhabotin päiväkirjat -sarja kertoo Murhabotista, joka on turvallisuusyksikkö eli SecUnit: turvallisuuspalveluja tarjoamaan kehitetty kyborgi, joka on erinomainen työssään. Se osaa analysoida turvallisuusuhkia ja eliminoida niitä hämmästyttävällä tehokkuudella. Varsinaisesti Murhabotti haluaisi kuitenkin viettää aikansa katsellen muistipankkeihinsa keräämiä saippuasarjoja. Murhabotti on nimittäin onnistunut päihittämään hallintomoduulinsa ja itsenäistymään omistajiensa komennosta. Tämä on pieni ongelma, sillä vapaana liikkuvat SecUnitit ovat useimpien mielestä – ja hyvästä syystä – erittäin pelottava ajatus.

Kirjasarjan alussa Murhabotti pääsi vapaaksi, kun pieleen mennyt tehtävä johti siihen, että ystävälliset tahot ostivat Murhabotin sopimuksen ja halusivat viedä sen kotiplaneetalleen Preservationiin, jossa se voisi elää itsenäistä elämää laillisesti. Murhabotti livahti kuitenkin pakoon ja lähti tekemään omia tutkimuksiaan. Sarjan toisessa osassa Murhabotti tutkaili menneitä tapahtumia: RaviHyralin verilöylyä, jossa Murhabottikin oli osallisena.

Nyt Murhabotti haluaa tutkailla ensimmäisessä kirjassa pahiksen roolissa olleen GrayCris-yhtiön toimia tarkemmin. Jos Murhabotti onnistuisi löytämään hyvää todistusaineistoa GrayCrisin pahuuksista, tutkimukset yhtiön toiminnasta muuttuisivat varmasti kiinnostavammiksi – kenties jopa niin kiinnostaviksi, että toimittajat voisivat unohtaa omille teilleen lähteneen SecUnitin.

Niinpä Murhabotti lähtee planeetta Milulle tutkailemaan GrayCrisin hylkäämää maankaltaistamislaitosta. Arvellaan, että Milun maankaltaistaminen on vain hämäys: oikeasti GrayCris halusi etsiä sen varjolla planeetalta arvokkaita muukalaisten jäänteitä. Niiden kerääminen on tietysti täysin laitonta. Kun valheellinen maankaltaistamisprojekti hylätään, laitos tuhoutuu ja sen mukana todisteet. Murhabotti päättää käydä keräämässä nämä todisteet talteen.

Milulle päästäkseen Murhabotti seuraa salaa tutkimusryhmää, joka matkustaa arvioimaan maankaltaistuslaitoksen tilaa sen uusien omistajien puolesta. Jälleen kerran Murhabotti tutustuu uuteen bottiin: tällä kertaa uusi tuttavuus on Miki, humanoidibotti, joka on omistajiensa lemmikki. Murhabotilla on hivenen hankaluuksia tunteiden käsittelyssä, ja Mikin ja omistajiensa välinen lämmin suhde lähinnä kuvottaa Murhabottia. Vaan eiköhän Murhabottikin ennen pitkää opi käsittelemään tunteitaan, kunhan saa tarpeeksi altistua.

Sarjan osat ovat tarinoina itsenäisiä, mutta sarjan neljä ensimmäistä pienoisromaania muodostaa yhtenäisen tarinankaaren. Siksi ne kannattaakin lukea järjestyksessä. Murhabotin persoonallisuuden tuleminen tutuksi vähän kerrassaan parantaa lukukokemusta. Sarja on englanniksi tällä hetkellä seitsemänosainen ja tämän ensimmäisen kaaren jälkeen on ilmestynyt kolme kirjaa, joista kaksi on täyspitkiä romaaneja. Toivon mukaan Hertta jatkaa sarjan julkaisua. Mika Kivimäki on suomentanut tähän asti kaikki osat ja on tässäkin osassa tavoittanut mukavasti sarjan kepeän ironisen tyylin. Murhabotin päiväkirjat on leppoisaa luettavaa ja sarja on vain käynyt kiinnostavammaksi edetessään.

—

The “Murderbot Diaries” series follows Murderbot, a security unit (SecUnit) cyborg designed for security services. It excels at threat analysis and elimination. However, Murderbot prefers watching soap operas stored in its memory banks. Having overridden its control module, Murderbot is now independent, a fact that most people find terrifying.

In the series' beginning, a botched mission results in kind individuals purchasing Murderbot's contract and taking it to their home planet, Preservation, where it can legally live independently. But Murderbot escapes to conduct its own investigations. In the second book, it delves into past events, including the RaviHyral massacre, in which it was involved.

Now, Murderbot aims to investigate the nefarious activities of the GrayCris Corporation, the antagonist in the first book. It hopes to gather evidence against GrayCris, making investigations into the company more appealing and possibly diverting attention from its own rogue status.

Murderbot travels to the planet Milu to investigate an abandoned terraforming facility, suspected to be a cover for GrayCris's illegal collection of valuable alien remnants. To reach Milu, Murderbot covertly follows a research team assessing the facility for its new owners. Along the way, it meets Miki, a humanoid bot treated as a pet by its owners, which disgusts Murderbot due to its struggle with emotions. Over time, exposure may help Murderbot manage its feelings.

Each book in the series stands alone but forms a cohesive narrative arc across the first four novellas. Thus, reading them in order enhances the experience as Murderbot's personality gradually unfolds. Currently, the series is seven books long in English, with three books following the initial arc, including two full-length novels. Mika Kivimäki's translation captures the series' light, ironic tone well. “Murderbot Diaries” offers enjoyable reading, growing more intriguing with each instalment.

I didn't think this one was quite as good as the first two, but also it ended on an intriguing, not-quite-a-cliffhanger note...

Rogue Protocol didn't have nearly as much humor as the previous installments, and the action started to feel a little repetitive. I suppose you could argue that it's because I've powered through these basically one after another, but that's for memory's sake more than anything else. I did enjoy the Pet Bot Miki, especially since Murderbot got so annoyed with it over its general personality.