Trikkipeili

Jia Tolentino (s. 1988) on yhdysvaltalais-kanadalainen toimittaja, joka kirjoittaa nykyään The New Yorkerille. Toimittajana Tolentino on kirjoittanut paljon rotukysymyksistä, avioliitosta, feminismistä ja #MeToo-liikkeestä. Hänet tunnetaan myös tiukkana musiikkikriitikkona.

Vuonna 2019 ilmestynyt Trikkipeili on Tolentinon esikoisteos ja toistaiseksi ainoa kirjamittainen julkaisu. Se on kokoelma esseitä, joissa henkilökohtainen kohtaa yleisen mielenkiintoisella tavalla, kuvaten amerikkalaisten millenniaalien elämää eri kanteilta. Kirjalla on mittaa päälle 300 sivua ja esseitä on yhdeksän, joten ne ovat pitkiä ja polveilevia.

“Ihminen internetissä”-essee esimerkiksi aloittaa kuvaamalla Tolentinon ensimmäisiä internetkokemuksia ja omia nettisivuja joskus 1990-luvulla. Tolentino kertoo internetin ongelmista ja kytkee ne sitten sosiologi Erwin Goffmanin identiteettiteoriaan, jonka mukaan vuorovaikutustilanteissa ihmiset esittävät aina tietynlaista roolia. Internetissä tilanne muuttuu ongelmaksi, kun näyttämö seuraa kaikkialle, eikä siitä pääse koskaan vapaaksi. Vaikkapa solidaarisuuden ilmaiseminen netissä menee herkästi “niin äärimmäiseksi ja performatiiviseksi kuuntelemiseksi, että se usein muuttuu näytökseksi”.

Tolentino kertoo tosi-tv:stäkin omakohtaisten kokemusten kautta. “Tosi-tv-minä” kertoo siitä, miten Tolentino osallistui 16-vuotiaana Girls v. Boys -tosi-tv-sarjaan. Essee valottaa tosi-tv:n prosesseja ja mekanismeja; se käsittelee tosi-tv:n ruokkiman identiteettityön piirteitä ja toisaalta muistikuvien muotoutumista. Tolentinon kaikki muistikuvat sarjan kuvauksista eivät ihan vastaa sitä, mitä kamerat lopulta dokumentoivat.

“Tarinat, joita elämme, ovat jossain määrin sidoksissa tarinoihin, joita luemme”. Millaisia tarinoita tytöille on tarjolla? “Sankarittaria kaikki”-essee pureutuu tyttökirjojen maailmaan. Tyttökirjaklassikoiden maailma on suurta seikkailua ja iloisia käänteitä. Teini-ikäiset sankarit saavat kuitenkin synkemmän käänteen ja ovat usein traagisia hahmoja. Aikuiset sankarittaret ovat sitäkin synkeämpiä: monen klassikkotarinan pääosanaisen kohtalona on itsemurha tai vain katoaminen kirjallisuuden piiristä. Tolentino tarkastelee valkoisia sankaritarnaisia myös hieman vinosti omasta aasialaisuudestaan käsin: miten samastua, vai samastuako laisinkaan, tällaiseen sankarittareen?

Vedättäminen lyö leiville, sehän on jo nähty. “Seitsemän suurta vedätystä: sukupolvikokemus”-essee lähtee Billy McFarlandista ja Fyre-festivaaleista ja esittelee seitsemän suurta huijausta. Kyytiä saavat niin vuoden 2008 talouskriisiin johtanutta asuntolainakuplaa, järjettömät mittasuhteet saaneita opintolainoja, Facebookia, Girlboss-ilmiötä, Theranosin kaltaisia täysiä huijauksia, Amazonin ja Uberin kaltaisia markkinahäiriköitä ja Trumpin vaalivoittoa. Essee on yhtä aikaa viihdyttävä ja karmiva.

Muissa esseissä käsitellään kauas karkaavan naisihanteen tavoittelemista (“Optimoi, optimoi alati”), päihteidenkäyttöä ja kasvamista texasilaisen megakirkon vaikutuspiirissä (“Ekstaasi”), amerikkalaisten yliopistojen raiskauskulttuuria ja erään merkittävän tapauksen paljastumista epäluotettavaksi ja valheeksi (“We Come From Old Virginia”) ja sitä, miten mutkikas on yhteiskunnan suhde vaikeisiin naisiin (“Hankalan naisen kultti”). Viimeisessä esseessä (“Kammoan sinua hyvinä ja pahoina päivinä elämän loppuun asti”) pureudutaan hääkulttuuriin: siihen, miten kalliiksi ja hulluksi naimisiinmeno on mennyt, ja miten itse asiassa näyttää siltä, että naisen halut ja tarpeet kaiken keskiöön nostava hääpäivä onkin yhdenlainen vedätys. Kun morsian on saanut suuren juhlansa, on aika alistua patriarkaatin jalkoihin kiltiksi vaimoksi. (Tolentinolla on hyvin nihkeä asenne avioliittoa kohtaan, mutta Wikipedia osasi kertoa, että Tolentino meni lopulta Andrew'nsa kanssa naimisiin marraskuussa 2021.)

Trikkipeilin esseet ovat sujuvaa, mielenkiintoista tekstiä. Aura Nurmen suomennoksesta ei ole valittamista. Aihepiiri pyörii amerikkalaisten millenniaalien maailmassa, mutta amerikkalainen nykykulttuuri on sen verran vaikutusvaltaista, että kyllähän tämä suomalaisittainkin oikein kiinnostava kirja on.