Varjotajunta

Runoilija ja novellisti Harry Salmenniemen esikoisromaani Varjotajunta meni minulta ensialkuun ohi – pitäisikö tästäkin olla kiinnostunut? Pian kirjan ilmestymisen jälkeen tuli selväksi että pitäisi. Sittemmin olen lukenut Texas, sakset -runokokoelman ja tutustunut Salmenniemen novelleihin, enkä lainkaan ihmettele, miksi Salmenniemi kiinnostaa kirjallisuudenystäviä.    Varjotajunta on kuitenkin romaani. Kansiltaan se on taiteellisen vähäeleinen: pieni kansikuva, paljon tyhjää tilaa, takakannessa runokokoelmamainen lause ”Olen mahdoton ja olemassa”. Paljon se ei siis sisältöään avaa.    Teos kertoo kirjailija Harry Salmenniemen päivästä. Kyse on siis yhdenpäivänromaanista ja myös jonkinasteisesta autofiktiosta. Lukijan on helppo tarkistaa, että kirjan keskeiset faktat ovat totta: Salmenniemestä on ilmestynyt Hesarissa Arla Kanervan haastattelu, jossa on Juhani Niirasen Kiasmassa ottama kuva ja Salmenniemi oli Kulttuuriykkösessä Pauliina Grymin haastateltavana. Missä määrin autofiktio sitten on autofiktion parodiaa, kuten kansilieve kertoo teoksen osaltaan olevan? Päätän olla välittämättä.    Salmenniemi on siis ollut Helsingissä näitä haastatteluja tekemässä ja on nyt kotimatkalla. Matka alkaa Pasilasta, jossa Salmenniemi tappaa aikaa Mall of Triplassa odottaessaan junan lähtöä. Juna tulee, Salmenniemi nousee kyytiin, käy ravintolavaunussa, kuuntelee omaa haastatteluaan Yle Areenasta, vaihtaa junaa Tampereella, nukkuu enimmän osan junamatkasta Jyväskylään ja lopulta saapuu kotiin.    Sinänsä tässä ei siis tapahdu kovin paljon, mitä nyt  takaumina kuvataan molemmat haastattelut. Salmenniemi kuvaa kuitenkin suurella huolella ja tarkkuudella kaikkea sitä arkista, mitä tällaiseen olemiseen ja matkantekoon sisältyy. Jokainen junalla matkustanut tietää, millaisia asioita matkaan kuuluu, mutta harva osaa kuvailla sitä tällaisella pieteetillä.    Ilahduttavaa on myös perhe-elämän ja mieheyden kuvaus. Teoksesta välittyvä mieskuva on minulle tuttu ja tunnistettava. Kirjan Salmenniemi on arka ja pelokas ihminen, kaukana perinteisen miehekkäästä, rehellisesti elitistinen, kaikkiaan hauskasti ristiriitainen hahmo. Nautinnollista – ja autofiktion muotoon hyvin sopivaa – on Salmenniemen avoin tunteiden ilmaisu. Varjotajunta on myös hauska. Croissantin nöyryytyshiput olivat ratkiriemukkaita.    Salmenniemen tuotantoon perehtymistä täytyy selvästi vielä jatkaa.