Villi iiris

Louise Glück (s. 1943) on kiistatta merkittävä runoilija. Palkintokaapin koreimpana voittona komeilee tietysti se kirjallisuuden Nobel vuodelta 2020. Glück varmisti maineensa merkittävänä yhdysvaltalaisena runoilijana juuri tällä kokoelmallaan, joka voitti vuonna 1993 Pulitzerin.    Wikipedian tiivistyksen mukaan Villi iiris kuvaa puutarhan kukkia keskustelemassa elämästä puutarhurin ja jumaluuden kanssa. Se on kelpo tiivistelmä. Runoissa aukeaa todella runsas kukkaloisto. Runot ovat myös hyvin keskustelullisia, joku on aina puhumassa jollekin, ja se, kuka puhuu ja kenelle, vaihtelee runosta toiseen ilman, että siitä tehdään sen suurempaa numeroa. Lukija saa siis aina ensin pohtia, kuka runossa puhuu.    Yksi puhujista on selvästi jokin jumalhahmo, joka katselee alas ja suhtautuu luomuksiinsa alentuvasti.   

Voi pikkuiset, miten ajattelemattomia olettekaan:
se on sekä lahja että kirous. 

Kerran uskoin sinuun; istutin viikunapuun.
Tänne, Vermontiin, maahan
johon ei tule kesää. Se oli testi: jos puu jäisi henkiin,
se tarkoittaisi että olet olemassa. 

Villi iiris

Anni Sumarin