Hiljainen vieras

Torniolaistaustaisen Akseli Heikkilän (s. 1984) toinen romaani Hiljainen vieras jatkaa samankaltaisilla poluilla kuin esikoisteos Veteen syntyneet. Ollaan jossain vähän epämääräisessä pohjoisessa, tunnelma on painostava ja synkkä ja pääosassa on taas nuori nainen.

Hiljaisen vieraan päähenkilö on Oona, joka muuttaa miehensä kanssa vanhoille kotiseuduilleen. Oonan ja Tuomaksen koti kaupungissa on palanut asuinkelvottomaksi, eikä vakuutusyhtiö korvaa mitään ennen kuin palon syttymissyy on selvinnyt. Niinpä parin ei auta kuin muuttaa Oonan vanhempien omistamaan vanhaan Korpikummun kartanoon, joka sijaitsee pienessä pohjoisessa Kiviniemen muuttotappiokunnassa.

Tuomas saa työpaikan läheisestä paikallislehdestä ja Oona yrittää keskittyä kirjoittamiseen. Tuomaksesta johtuvaa lapsettomuuskipuilua käsitellyt esikoisteos oli menestys, mutta siitä on jo monta vuotta, eikä Oona ole edelleenkään saanut uutta kirjaa käyntiin. Sitten Oona huomaa olevansa raskaana. Sen ei pitänyt olla mahdollista: Tuomas on tutkitusti hedelmätön.

Voiko minnekään paeta, jos omassa kehossa kummittelee, kysyy kirjan takakansi. Oonan raskaus ei etene tavanomaiseen tapaan ja on tuskallisen selvää, ettei kaikki ole normaalisti tai hyvin. Tuomas vierellä on täysin tietämätön Oonan tuntemuksista ja touhuaa vain omien työasioidensa parissa.

Tuomas innostuukin lehtitöidensä ohessa tutkimaan Kiviniemessä sattuneita onnettomuuksia. Paikkakunnalla tuntuu tapahtuvan poikkeuksellisen paljon hengenmenoon johtaneita tapaturmia ja onnettomuuksia, erityisesti lapsille ja nuorille. Mopokolari, josta muualla selvittäisiin murtuneilla luilla, on Kiviniemessä hengenvaarallinen. Mistä oikein on kyse?

Akseli Heikkilä rakentelee tarinaan kauhun kerroksia melko perinteisistä aineksista, mutta kokonaisuus on oikein toimiva. Lyhyinä virkkeinä etenevässä tekstissä on hyvää rytmiä ja imua. Kirjassa tapahtuu sopivasti kammottavia asioita, tunnelma etenee painostavasta hyytäväksi, kunnes lopulta saavutetaan huipennus. Meneekö se överiksi? Ehkä vähän, mutta mikseipä kauhukirjallisuudessa saisi mennä.

On hieman epätavallista, millaisiin teemoihin Heikkilä on molemmissa teoksissaan päätynyt. Äitiys, raskaus ja synnytys eivät ole aivan tavanomaisimpia aiheita mieskirjailijoille. Heikkilä kirjoittaa näistä aiheista kuitenkin hyvin. Molemmat tähänastiset kirjat ovat olleet oikein mainioita. Omaksi suosikiksi näistä kahdesta nousee ensimmäinen, Veteen syntyneiden hurja kostotarina oli sen verran iskevä, mutta ei Hiljainen vieras kauas jää. Pienen paikkakunnan ankea tunnelma toimii ja hiipivä kehokauhu ja kummittelu tekee vaikutuksen. Jään mielenkiinnolla odottamaan, mitä Heikkilä seuraavaksi keksii.