Kolmas valhe

Ágota Kristófin Kaksoset-trilogian kolmas osa oli kovin odotettu. Avausosa Iso vihko oli järkyttävä, mutta jätti tarinan kesken tavalla, joka varmasti ärsytti lukijoita 1980-luvulla, kun kirja ilmestyi suomeksi ja jäi sitten vaille suomennettuja jatko-osia. Nyt jatko-osat on saatu Ville Keynäsin suomennoksina. Todiste vetäisi mattoa lukijan jalkojen alta pahemman kerran, kyseenalaistaen lähes kaiken ensimmäisessä osassa kerrotun. Kolmas valhe on siis pakko lukea.    Kertooko se sitten totuuden Clausista ja Lucasista? Ehkä. Romaani sijoittuu pitkälle sodanjälkeiseen aikaan, kun totalitarismin sulkemia rajoja on taas avattu ja sodan jälkeen eri puolille rajaa jääneiden kaksosten on mahdollista kohdata toisensa ja se totuus, joka heidät erilleen ajoi.    Vaikka jotain vapautta onkin tullut lisää, ei se silti totuutta paljasta. Kolmas valhe antaa taas uusia näkökulmia aikaisempien kirjojen tapahtumiin. Mutta kasaako se vain uusia valheita aikaisempien päälle? Selvää on, että sodan ja vahvojen ideologioiden rutistuksessa yksilöllä ei ole suuresti liikkumavaraa, eivätkä muisti ja identiteetti välttämättä kestä siinä paineessa.    Trilogia on kokonaisuutena vahva. Yksinkertainen kieli piirtää kaiken selkeänä. Alkupäästään se on dramaattisempi, mutta valmiiksi se täydentyy vasta tässä viimeisessä osassaan. On hienoa, että Tammi otti asiakseen julkaista trilogian uudestaan. Kolmesta pienestä kirjasta voisi jossain vaiheessa tehdä yhteispainoksenkin; kirjoille tekisi luultavasti hyvää, jos ne lukisi verrattain nopeasti putkeen, jotta tarina hahmottuisi parhaiten kokonaisuutena.