Todiste

Viime vuonna ilmestyi uusi painos Ágota Kristófin romaanista Iso vihko, joka ilmestyi alunperin vuonna 1986 ja suomeksi 1988. Iso vihko aloitti trilogian, jonka jatko saadaan nyt vihdoin ja viimein suomeksi. Olisi mielenkiintoista tietää, miksei La Preuve ilmestynyt aikoinaan suomeksi – myikö Iso vihko huonosti vai eikö tätä muuten vain katsottu suomentamisen arvoiseksi.    No, nyt Todiste joka tapauksessa on täällä, Ville Keynäsin uutena suomennoksena. Teos jatkaa tarinaa siitä, mihin se edellisen osan lopussa jäi. Vältän juonipaljastuksia edellisestä osasta, joten totean vain, että kaksoset Claus ja Lucas ovat joutuneet erilleen toisistaan ja tässä osassa seurataan Lucasin yksinäistä elämää nimettömässä kaupungissa.    Tyyliltään Todiste on samaa vähäeleistä ja selkeää kieltä kuin Iso vihkokin. Sisällöltään se ei ole aivan samanlaista järkytysten tulvaa kuin edeltäjänsä, mutta tyylin helppoudesta huolimatta tämäkään kirja ei ole mitään kevyttä luettavaa. Ison vihon sotaolot ovat kuitenkin jääneet taakse. Mitään paikkoja ei edelleenkään nimetä, mutta eipä tätä vaikea ole nähdä Unkarina, etenkin kun kirjassa kuvataan vallankumousta, jonka ulkovalta tukahduttaa väkivalloin.    Kirja käsittelee isoja teemoja: rakkautta, yksinäisyyttä, menetystä, kaipuuta. Se kuvaa ihmisiä, joita sota on ruhjonut monin eri tavoin, ja joita sodan jälkeen tullut valtiokoneisto ei hyvällä katso. Poikkeavuus ei ole tämän tarinan maailmassa etu. Lucas on kuitenkin sen verran monitaitoinen, että löytää aina keinonsa selviytyä, mutta kaikki ihmiset hänen ympärillään eivät selviä.    Karu romaani keikauttaa lopuksi vielä asiat perinpohjin päälaelleen. En osaa kommentoida loppua sen kummemmin – enkä tässä haluaisikaan – mutta selvää on, että trilogian syksyllä ilmestyvä kolmas osa Kolmas valhe on pakko lukea.