Kukkaanpuhkeavien tyttöjen varjossa 1

Kolmas suomennos aloittaa alkuperäisen ranskalaisen toisen osan, Kukkaan puhkeavien tyttöjen varjossa. Se palkittiin aikoinaan Ranskan arvostetuimpiin kuuluvalla Goncourt-kirjapalkinnolla. Suomennoksessa kirja on jaettu kahteen osaan, joista ensimmäinen on Rouva Swannin ympärillä. Suomentajana jatkaa Inkeri Tuomikoski.    Kertoja-Marcel pääsee kohtaamaan idoleitaan: hän pääsee vihdoin teatteriin näkemään la Berman esiintymässä ja kohtaa illallisilla kirjailija Bergotten. Idolien kohtaamiseen liittyvät aina omat riskinsä, jotka näissäkin tapauksissa realisoituvat jossain määrin. Pääasiassa kirjan tapahtumat sijoittuvat kuitenkin rouva Swannin salonkiin, jonne kertojaa vetää tietysti edellisestä osasta tuttu Swannien tytär Gilberte.    Alussa kohdataan kuitenkin markiisi de Norpois, maineikas diplomaatti, joka ratkaisee kertojan kannalta keskeisen kysymyksen. Isähän halusi pojastaan diplomaatin, mutta ajatus joutumisesta lähettilääksi kaukaisiin pääkaupunkeihin pois Gilberten luota ei kertojaa miellytä. Isä pitää kertojan haaveilemaa kirjallista uraa diplomaatin uraa alempiarvoisena, mutta de Norpois vakuuttaa isän, että kirjailijana saattaa hankkia runsaasti vaikutusvaltaa.    Muuten sitten pyöritään Pariisin seurapiirielämän parissa ja analysoidaan porvariston hillittyä charmia terävästi. Odette eli rouva Swann on sosiaaliselta asemaltaan heikompi, kiitos taustansa ”puolimaailman naisena” eli kurtisaanina. Kertoja saa Gilberteltä kutsun teelle ja pääsee sitä kautta Swannien piireihin vakituiseksi vieraaksi, mikä onkin oikea toiveiden täyttymys. Swannien juhlissa kertoja kohtaa Bergottenkin.    Gilberten ja kertojan välinen suhde – niin vakavalta kuin se vaikuttaakin – ei kuitenkaan ole ikuinen. Vaikka välit menevät jopa poikki, Swannien vaikutuspiiristä kertoja ei kuitenkaan pääse niin vain. Swanneilla vierailee myös rouva Bontemps, jonka sukulaistyttö Albertine mainitaan pariinkin otteeseen – mutta kertoja ei vielä tässä vaiheessa Albertinesta innostu.    Proust jatkaa tyylilleen uskollisena, teksti virtaa vuolaasti sivu toisensa perään. Teksti on vähän raskasta lukea, mutta kaunista. Kovin suuresti tässä ei tapahdu – kirjan keskeisimmät tapahtumat on äkkiä listattu – mutta toisaalta pieniä käänteitä on siellä ja täällä ja jos kovin pintapuolisesti lukee, kaikenlaista voi jäädä huomaamatta. Kuten vaikkapa kertojan Gilberten kanssa painiskellessaan saama orgasmi. Kadonnutta aikaa etsimässä on edelleen kiehtova teos.