Kukkaanpuhkeavien tyttöjen varjossa 2

Goncourt-palkitun Kukkaan puhkeavien tyttöjen varjossa -teoksen toinen osa vie kertojan viettämään kesäänsä Balbecin rannikkokaupunkiin. Balbec ei ole todellinen paikka, mutta perustuu Normandiassa olevaan Cabourgin rannikkokaupunkiin, jonne 1880-luvulla oli noussut rautatien tulon myötä noussut varakkaan väen lomakohde. Siellä Proust lomaili 1900-luvun alussa.    Kertoja matkustaa Balbeciin isoäitinsä ja Françoisen kanssa. Ensimmäisenä pysähdyksenä on Balbecin kirkko, joka pettää korkeat odotukset. Ensimmäinen pettymys on sijainti: Balbecin kirkkoa ei ole laisinkaan meren äärellä, vaan meri onkin yli viiden virstan päässä Ranta-Balbecissa ja kirkko taas vanhassa Balbecissa, joka on sisämaassa.   

Ja kirkko – tunkeutuessaan mieleeni kahvilan rinnalla, mukanaan ohikulkija jolta minun oli kysyttävä tietä, kannoillaan asemarakennus minne kohta palaisin – oli yhtä ympäristönsä kanssa, vaikutti sattumanvaraiselta lopuillaan olevan iltapäivän tuotteelta, missä pehmeäpiirteinen, taivasta kohti kumpuava kupukatto oli kuin hedelmä, jonka ruusunvärinen, kultainen, mehukas pinta kypsyi samassa valossa, missä talojen savupiiputkin kylpivät. 

”Hänen aamuauringon purppuroimat kasvonsa olivat ruusuisemmat kuin taivas.”

Jakaantunut tai pikemminkin jakamaton, sillä useimmiten kaikkea mikä minusta oli ihanaa, erilaista kuin kaikki muu, sellaista mikä alkoi käydä minulle niin rakkaaksi että toivo kohdata se uudelleen seuraavana päivänä oli elämäni suurin ilo, kaikkea sitä edusti pikemminkin näitten nuorten tyttöjen ryhmä kokonaisuudessaan rantajyrkänteellä vietettyjen iltapäivien kehyksissä, tuulisten tuntien kuluessa, nurmikaistaleella jolla nämä mielikuvitustani kiihottavat hahmot, Andréen, Albertinen, Rosemonden kasvot olivat tarjolla; ja niin että minun oli mahdotonta sanoa, kuka heistä muutti nämä maisemat niin kallisarvoisiksi, ketä heistä halusin eniten rakastaa. 

Kukkaan puhkeavien tyttöjen varjossa